Tuusulassa lakkautuspäätös merkitsee töiden loppumista liki 350 ihmiseltä, ja Savossa kyse on 600 työpaikan menetyksestä. Henkilöstövähennysten lähtökohtana on irtisanomisten välttäminen, joskaan niitä ei voi kokonaan sulkea pois.

Mikkelin kaupunki on vedonnut pääministeri Matti Vanhaseen, jotta mahdollisimman suuri osa prikaatin myötä menevistä työpaikoista voitaisiin säilyttää. Eritoten työpaikkoja toivotaan Maavoimien esikunnan yhteyteen.

Myös Kotkan Rannikkoaluetta supistetaan vuoden 2007 alusta. Henkilöstö vähenee Kääriäisen esityksen nojalla kolmanneksen eli 50 ihmisen verran. Kotkan jäljelle jäävä osa liitetään Suomenlahden Meripuolustusalueeseen, ja meritiedustelukoulutus jää pääkoulutushaaraksi.

Luvassa lisää lakkautuksia ja säästöjä Kaksi joukko-osastoa lisää aiotaan lakkauttaa vuoden 2009 alussa. Puolustusvoimat supistaa kertausharjoituksia seuraavien kahden vuoden aikana merkittävästi. Lisäksi ensi vuodelle suunniteltu suursotaharjoitus jää pitämättä. Säästöremontti vaikuttaa myös puolustusvoimien varikoissa ja varastoissa, joita yhdistetään hallinnollisesti ja toiminnallisesti. Hämeenlinnan panssarivarikko ja Nokian kuljetusvarikko yhdistetään. Näin käy myös Ähtärin asevarikolle, Parkanon pioneerivarikolle, Keuruun pioneerivarikolle ja Ilmajoen lääkintävarikolle. Samaten Lievestuoreen, Toivakan ja Kuopion asevarikot yhdistetään, niin myös Lylyn viestivarikko ja elektroniikkalaitos Riihimäellä. Nämä hallinnolliset yhdistymiset tulevat voimaan 1.1.2008. Varikkojen keskuspaikkoja ei ole vielä valittu. Erillisiä varastoalueita - Kokkola, Seinäjoki ja Vaasa - saatetaan lakkauttaa. Puolustusvoimilta vaaditaan tiukkaa taloutta Kääriäisen tekemä lakkautuspäätös pohjautuu prikaatikenraali Arto Rätyn selvitykseen, jossa esitettiin kahden varuskunnan lakkautusta vuonna 2008 ja kahden vuosina 2010 - 2012. Kääriäisen esityksessä lakkautuksia aiennetaan. Syynä varuskuntien lakkauttamisiin ovat puolustusvoimille asetetut säästötavoitteet. Puolustusvoimien toimintamenojen kasvu pitää palauttaa vuoden 2004 tasolle ja pitää siinä. Hallituksen kehysratkaisuissa puolustusmenoihin on tehty 20 miljoonan euron leikkaukset molemmille seuraaville vuosille. Vuoteen 2012 mennessä puolustusvoimien olisi vähennettävä 1 200 henkilötyövuotta. STT, YLE24 Helsingin ilmatorjuntarykmenttiSavon prikaatiPuolustusministeriö