Kuuskoski pitää myös tärkeänä, että lasten työssäkäynnistä keskustellaan.

Kuuskosken mielestä lasten koulupäivät ovat raskaita, ja vapaa-aika on tarkoitettu lomaan ja läksyjen tekoon, ei ilta- ja viikonlopputöille.

Yleensä lapset hankkivat ansioita jakamalla lehtiä ja hoitamalla muita lapsia ja lemmikkieläimiä.

Unta saatava tarpeeksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton uuden suosituksen mukaan ala-asteikäisten koululaisten tulisi nukkua noin kymmenen tunnin yöunet. Uni on tärkeää oppimisen, muistin, kasvun ja tunne-elämän kehittymisen kannalta.

Liian lyhyt yöuni haittaa selvästi koulutyötä sekä lasten yleiskuntoa ja jaksamista. Univaje voi olla syynä lapsen oppimisvaikeuksiin, heikkoon keskittymiskykyyn, masentuneisuuteen, ärtyneisyyteen ja äkkipikaisuuteen.

Unen tarve on yksilöllinen, mutta valtaosa ala-asteikäisistä tarvitsee kymmenen tunnin säännöllisen yöunen. Unen määrän lisäksi on syytä seurata myös lapsen unen laatua.