Rehnin mukaan Turkki teki paljon töitä ihmisoikeuksien parantamiseksi, jotta maa hyväksyttäisiin EU:n jäsenyysneuvotteluihin, mutta maan tulee jatkaa laillisia, poliittisia ja taloudellisia uudistuksia myös hyväksymisen jälkeen.

Turkin oppositio ja maan EU-jäsenyyttä ajavat tahot ovat olleet huolestuneita uudistusten hidastumisesta sen jälkeen, kun Turkki viime joulukuussa hyväksyttiin jäsenyysneuvotteluihin. Myös monet EU:n viranomaiset ja ihmisoikeusaktivistit ovat pelänneet uudistusten jäävän vain teoreettiselle tasolle vaikuttamatta jokapäiväiseen elämään Turkissa.

Turkin pitääkin Rehnin mukaan keskittyä etenkin naisten oikeuksien parantamiseen, uskonnollisten vähemmistöjen suojelemiseen, kidutuksen poistamiseen sekä ammattiliittojen oikeuksien parantamiseen.

Rehn tapasi vierailunsa ensimmäisenä päivänä Turkin pääkaupungissa Ankarassa maan ulkoministerin Abdullah Gülin, joka vannotti uudistusten jatkuvan.

Rehnin mukaan Gül oli luvannut Turkin allekirjoittavan EU:n laajentumisen myötä uudistetun Turkin ja EU:n tullisopimuksen ennen jäsenyysneuvotteluiden alkamista. Sopimuksessa on osapuolena unioniin viime vuonna liittynyt Kypros, jonka kanssa Turkilla ei ole diplomaattisuhteita.

Turkin mukaan tullisopimus ei tarkoita Kyrpoksen kreikkalaishallinnon tunnustamista, vaikka EU:n mielestä se merkitsee käytännössä juuri sitä. Turkki tunnustaa vain vuonna 1974 miehittämänsä Kyrpoksen pohjoisosan turkkilaishallinnon.

Turkin EU-jäsenyysneuvottelut alkavat 3. lokakuuta.

Poliisi hajoitti mielenosoituksen kovin ottein Turkkilaiset mellakkapoliisit hajoittivat sunnuntaina naisten oikeuksia puolustaneen mielenosoituksen Istanbulissa kovin ottein.

Mielenosoittajat olivat liikkeellä tiistaina vietettävän kansainvälisen naistenpäivän tiimoilta.

Poliisi hääti pampujen ja kyynelkaasun avulla noin sata mielenosoittajaa, jotka eivät suostuneet hajaantutumaan poliisin käskystä. Yli 60 mielenosoittajaa pidätetiin. Poliisin mukaan mielenosoitukseen ei ollut lupaa.