Elokuva-alan lähetystö tapasi kulttuuriministeri Tanja Karpelan torstaina ja sai lupauksen elokuvatuen tuntuvasta korottamisesta.
- Tällä hetkellä kotimaiset pitkät elokuvat maksavat noin 1,2 miljoonaa euroa, kun muissa Pohjoismaissa kustannukset ovat kaksi miljoonaa euroa ja muissa EU-maissa kolme miljoonaa euroa, elokuvasäätiön toimitusjohtaja Jouni Mykkänen toteaa.
Lisäraha toisi Mykkäsen mukaan suomalaiselle elokuvalle sekä lisää määrää että laatua.
- Olemme lähteneet siitä, että jos tuki nostetaan pohjoismaiselle tasolle, eli noin 25 miljoonaan euroon vuodessa, tekisimme summalla noin 15 pitkää elokuvaa vuodessa.
Kulttuuriministerin lupaama kymmenen miljoonan euron korotus jakautuu usealle vuodelle. Vuositasolla elokuvatuki lisääntyisi noin kolme miljoonaa euroa.
- Sillä tasolla Tanska, Ruotsi ja Norja olivat vuonna 2001. Molemmat maat ovat vielä siitäkin lisänneet elokuvien rahoitusta, Mykkänen kommentoi.
Elokuvalle myönnettävän lisärahoituksen aikataulu selviää kuukauden kuluttua.