Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio ilmoitti torstaisessa päätöksessään pitävänsä poliittisen järjestelmän häiriöttömän toiminnan varmistamista sellaisena painavana syynä, joka puolsi Rusi-tutkinnan kertomista eteenpäin.
Vakoilututkinnan kertomisesta Aholle päättivät suojelupoliisin päällikön Seppo Nevalan aloitteesta yhdessä silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ja sisäministeri Itälä.
Oikeusasiamiehen torstaina antaman päätöksen mukaan myöskään suojelupoliisi ei menetellyt lainvastaisesti Rusin epäillyn törkeän vakoilun esitutkinnassa.
Oikeusasiamiehen mukaan virkasalaisuuden rikkomisesta epäilty, nyt jo eläkkeelle jäänyt supon ylitarkastaja ei syyllistynyt tapauksen yhteydessä rikokseen.
Rusi oli kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle supon häneen kohdistamasta esitutkinnasta. Hän vaati myös selvitystä siitä, menettelivätkö viranomaiset laillisesti antaessaan tietoja rikoepäilystä.
Oikeusasiamiehen selvityksen mukaan Supo kertoi Rusiin kohdistuneiden vakoiluepäilyjen tutkinnasta yhdeksälle henkilölle: presidentti Tarja Haloselle, presidentti Martti Ahtisaarelle, pääministeri Lipposelle, sisäministeri Itälälle, ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.), poliisiylijohtaja Reijo Naulapäälle, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskelle, ulkoasiainneuvos Juhani Suomelle ja DDR:n ulkomaantiedustelun HVA:n entiselle tiedustelu-upseerille Peter Kellerille.
Rusi tyytyväinen päätökseen Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun tehnyt ulkoasiainneuvos Alpo Rusi on tyytyväinen on torstaina julkistettuun päätökseen. Rusin mukaan oikeusasiamiehen ratkaisun perustelut osoittavat, että hänen kantelunsa oli sekä oikeutettu että erittäin aiheellinen. Vaikka tutkinnassa jäikin selvittämättä, miten tieto Rusiin kohdistuneesta vakoiluepäilystä vuoti julkisuuteen, Rusin mukaan selvityksestä voi lukea, että vuoto hyvin todennäköisesti lähti suojelupoliisin piiristä. Myös entinen sisäministeri Ville Itälä on tyytyväinen oikeusasiamiehen päätökseen, jonka mukaan hänellä oli oikeus kertoa Rusiin kohdistuneesta tutkinnasta oppositiojohtaja Esko Aholle. Itälä sanoi STT:lle olleensa itse kaiken aikaa vakuuttunut, että hänen yhdessä silloisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) kanssa tekemä päätös oli juridisesti oikea ja moraalisesti ainoa kestävä ratkaisu. YLE24, STT