Matti Vanhanen matkustaa Thaimaahan yhdessä Ruotsin pääministerin Göran Perssonin ja norjalaiskollegansa Kjell Magne Bondevikin kanssa. Heidän on määrä vierailunsa aikana keskustella katastrofialueen jälleenrakennuksesta ja humanitaarisesta avusta.
Lauantaiseura-ohjelmassa pääministeri puolusti edelleen hallituksen toimia Kaakkois-Aasian kriisin jälkihoidossa. Hän muistutti, että tilanteen todellinen vakavuus paljastui vasta vähitellen ja tietoa alueelta saatiin tipoittain.
Vanhanen piti hyvänä sitä, että hallitus pystyi turvaamaan Suomen Punaisen Ristin kaltaisiin valmiisiin organisaatioihin, jotka olivat harjoitelleet kriisitilanteissa toimimista.
Vanhanen totesi kuitenkin, että jatkossa kriisien kokonaiskuva tulisi pystyä hahmottamaan nopeammin. Hänen mukaansa tässä suurta hyötyä olisi kansainvälisestä yhteistyöstä.
"Poliitikkojen ei pidä puuttua oikeuslaitosten toimintaan"
Vanhanen totesi Lauantaiseura-ohjelmassa myös, ettei pidä hyvänä sitä, miten runsaasti poliitikot ottavat kantaa oikeusistuimille kuuluviin päätöksiin. Hän sanoo uskovansa, että poliittisen johdon kannanotoilla voi olla vaikutusta siihen, miten asiaa käsitellään.
Vanhanen korostikin, ettei halua tutkinnan vielä ollessa kesken puuttua ulkoasiainneuvos Alpo Rusin vakoiluepäilyjä koskeneen tiedon leviämiseen.
Pääministeri totesi, että hänen mielestään Rusi joutui tutkinnan aikana kohtuuttomaan asemaan, kun tapauksen tietoja pääsi julkisuuteen ilman että hän sai edes kommentoida niitä.