Itälän mukaan hallitus reagoi tilanteeseen liian hitaasti. Painava syy oli hänen mukaansa se, että vastuussa kriisin hoidosta oli ulkoministeriö.

Itälä kirjoittaa kolumnissaan Turun Sanomissa, että vastuu olisi pitänyt ulkoministeriön sijaan olla sisäministeriöllä, jolla näitä tilanteita varten on organisaatio ja osaaminen. Itälä muistuttaa, että ministeriöllä oli johtovastuu myös syyskuun 11. päivän iskujen aikaan.

Vanhasen mukaan ulkomailla olevien suomalaisten edunvalvonta kuuluu ulkoministeriön vastuulle. Katastrofin jälkeen tarpeelliset ministeriöt olivat kuitenkin edustettuina sekä operatiivisessa ryhmässä että valmiuspäällikkötasolla.

Tiiviiseen yhteistyöhön kytkettiin mukaan myös Finnair, matkatoimistot ja SPR. Vanhanen korosti, että näin saatiin aikaan "matala, keskitetty päätöksentekojärjestelmä". Päätöksiä tekivät ne tahot, jotka myös veivät käytäntöön evakuoinnin.

Itälästä tuntui myös oudolta, että eduskunta seurasi sivusta katastrofia. Hänen mielestään eduskunnan tulisi kokoontua osoittamaan myötätuntoa uhrien omaisille ja heidän läheisilleen.

YLE24, STT Aasia-kriisin selvitys valiokunnalle