Halosen mukaan suomalaisten vainajien määrän nousuun on syytä varautua. Tähän mennessä on saatu viranomaisilta vahvistettu tieto neljän suomalaisen kuolemasta.
Presidentti esitti samalla kiitoksensa ja tukensa kaikille auttajille. Hän sanoo seuraavansa edelleen tilannetta tiiviissä yhteistyössä hallituksen ja viranomaisten kanssa.
Halonen vetoaa myös suomalaisiin katastrofin kokeneiden auttamiseksi yhteisvastuun hengessä. Hänen mukaansa maanjäristyksestä ja hyökyaalloista kärsineet alueen maat ja niiden asukkaat tarvitsevat myös myötätuntoamme ja apuamme.
Vanhanen järkyttynyt tapahtuneesta Pääministeri Matti Vanhanen on syvästi järkyttynyt Kaakkois-Aasian maanjäristyksen aiheuttamista tuhoista. Vanhanen kuvaili tapahtunutta aikamme pahimmaksi katastrofiksi.
Ylen Aamu-tv:n haastattelema Vanhanen kertoi, ettei uusia, virallisia tietoja suomalaisuhreista ole, mutta hänkin myöntää, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä epätodennäköisempää on, että suomalaisia enää löytyisi hengissä. Vanhanen pelkää, että suomalaisia kuolonuhreja on paljon.
Vanhasen mukaan alueelle on lähetetty 31 hengen ryhmä, jonka tehtävänä on etsiä katastrofista hengissä selvinneitä suomalaisia kylä kylältä.
Vanhanen toivoo, että omaiset pitäisivät viranomaiset ajan tasalla mahdollisesti löytyvistä kadonneiksi ilmoitetuista suomalaisista.
Hallitus jatkaa edelleen evakuointioperaatiota niin, että kaikkien halukkaiden toivotaan pääsevän Suomeen perjantaina aikana. Olosuhteet katastrofialueella ovat kuitenkin hyvin vaikeat, Vanhanen muistuttaa.
Suomen Bangkokin-suurlähettiläs Heikki Tuunanen tutustuu tuhoalueen tilanteeseen yhdessä Ruotsin ulkoministerin Laila Freivaldsin kanssa.
Tiistaina Vanhanen esitti surunvalittelunsa katastrofin uhrien omaisille