Opiskelijoiden asumislisän vuokrakattoa korotetaan ensi marraskuusta lähtien. Vuokrakatto nousee 214 eurosta 252 euroon kuukaudessa. Kustannukset ovat 4,4 miljoonaa euroa.
Nuorisoyhteistyö Allianssin puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen kiittelee parannuksia budjettiin.
- Opintotuen kehittämisen pitkän jääkauden jälkeen tämä oli upea uutinen, Kaikkonen hehkuttaa.
Kaikkosen mukaan "todella mieluinen päätös" tukee myös opiskelujen nopeuttamista ja työllisyysasteen nostoa.
Varoja urheiluun, nuorisotyölle ja kunnille Veikkausvoittovaroja jaetaan ensi vuonna 9,7 miljoonaa enemmän urheilulle, tieteelle, taiteelle ja nuorisotyölle. Tämä mahdollistuu sillä, että kirjastojen kustannuksia siirretään asteittain aiottua nopeammin katettavaksi veikkausvoittovarojen sijaan budjetista. Kuntataloutta pyritään vahvistamaan niin, että vuosille 2005 - 2006 sovittu kuntien valtionosuustarkistuksien aikaistaminen toteutetaan ensi vuonna.
Budjettisopu sisältää myös pienehköjä lisäyksiä mm. perustienpitoon (10 miljoonaa euroa) ja joukkoliikenteen erilaisiin tukiin (4 miljoonaa euroa).
Lasten ja nuorten mielenterveystyöhön lisätään viisi miljoonaa euroa.
Valtiovarainvaliokunta muuttaa budjettiesitystä mietinnössään myös tupoon liittyneiden veroratkaisujen vuoksi.
Valtion budjetin menot kasvavat ratkaisun myötä 49,15 miljoonaa euroa, menojen vähennyksiä löytyi kymmenen miljoonan euron edestä. Hallituksen esityksessä menojen lopupsumma oli 37,6 miljardia euroa.
Budjetti hyväksytään eduskunnan täysistunnossa ennalta laaditun aikataulun mukaisesti ennen joulua.