Siimeksen mielestä Vanhasen kaudella suuret integraatiopäätökset on tehty hiljaisuussa eikä niiden vaikutuksista ole puhuttu ennakkoon.
Ero Paavo Lipposen pääministerikauteen on Siimeksen mielestä merkittävä.
Silloin esimerkiksi siirtymisestä yhteiseen rahaan käytiin vilkas poliittinen keskustelu. Vanhasta Siimes luonnehti "ajelehtivaksi turvallisuuspolitiikan ajopuuksi".
Siimes ihmetteli, miksi Vanhanen on pitänyt merkittävimmät linjapuheensa eduskunnan sijasta median seminaareissa ja keskustan tupailloissa, ja niissäkin vasta sen jälkeen, kun asioista on jo päätetty.
Puoluevaltuuston lauantaisessa kokouksessa Siimes puolusti EU:n nopean toiminnan joukkoja. Siimeksen mukaan nopean toiminnan kykyä voidaan käyttää myös ihmiskunnankannalta hvyiin ja oikeisiin tarkoituksiin, jos niin vain tahdotaan.
Valtuusto päättää kannastaan joukkoihin sunnuntaina. Puolueen varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne tulkitsi pitkän ja hetkittäin kärjekkäänkin keskustelun jälkeen, että valtuusto tuskin kykenee saamaan aikaan yksimielistä kannanottoa.
STT