Kajaanin kaupunginteatteria uhkaa sulkeminen puoleksi vuodeksi rahapulan takia. Kajaanin kaltaisen talousahdingon on pelätty ajavan muitakin kuntia lomauttamaan kulttuuriväkeä.

Ylen radiouutisten haastatteleman Karpelan mukaan on huolestuttavaa, jos kunnat talousvaikeuksissaan ajavat kulttuuripalvelujaan alas, koska ne eivät nauti perustuslain suojaa.

Pitää muistaa, että kulttuuri on kaupunkien keskeisiä vetovoimatekijöitä, ministeri sanoo. Hänen mielestään vetovoimaisia aloja ei pidä säästää hengiltä.

Hän huomauttaa lisäksi, että esimerkiksi teatterit eivät voi saada valtionapua, jos niillä ei ole vakinaista toimintaa.

Tutkimuksen mukaan teatterin valtioavut junnaavat 11 vuotta kustannuskehityksestä jäljessä. Tämä merkitsee 22 prosentin jälkeenjääneisyyttä. Valtionapuja on tänä vuonna nostettu, muistuttaa Karpela. Hän myöntää kuitenkin, että vielä on paljon parannettavaa. - Pidän kiireellisenä, että kulttuurilaitosten tilannetta puidaan hallituksessa, ministeri linjaa. Kajaanissa pohditaan vaihtoehtoja pitkille lomautuksille

Kajaanissa kaupungin sivistyslautakunta on päättänyt vielä etsiä vaihtoehtoja kaupunginteatteria, museota ja taidemuseota uhkaaville puolen vuoden lomautusten toteuttamistavoille.

Vielä tiistain kokouksessa lautakunnalla ei kuitenkaan ollut esittää vaihtoehtoisia toteuttamistapoja.

Kajaanin kaupunginhallitus käsittelee marraskuun lopussa ensi vuoden talousarviota ja lopullinen sinetti asialle lyödään 13. joulukuuta, kun kaupunginvaltuusto tulee koolle.

Kajaanin kaupungin koko henkilöstö tullaan ensi vuoden aikana lomauttamaan joksikin aikaa kaupungin heikon taloustilanteen vuoksi. Henkilöstöä vähennetään myös irtisanomisin.

Suunnitelmat lomauttaa puoleksi vuodeksi vuoden teatteriksi 2003 valitun kaupunginteatterin henkilöstö on synnyttänyt kohua etenkin kulttuuripiireissä. Jos lomautusaikeet toteutuvat alkuperäisessä mallissa, pelätään sen merkitsevän nykymuotoisen teatteritoiminnan alasajoa kaupungissa.