MTK:n mukaan ratkaisun vaikutukset eri alueiden ja tuotantosuuntien välisiin tukisuhteisiin on laskettava ennen linjanvetoja. Siinä menee ensi viikkoon.
Järjestö pitää kuitenkin hyvänä, että alkuperäisen esityksen mukainen n. 50 miljoonan euron määrä lisäosaa kohdennetaan Etelä-Suomen alueelle, kuten ns. 141-ratkaisussa päätettiin alueen osalta.
MTK:n mukaan hallitus oli jo taipumassa siihen, että tuki olisi jäänyt runsaat 8 miljoonaa euroa tätä alhaisemmaksi.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) ja EU:n maatalouskomissaari Franz Fischler pääsivät myöhään keskiviikkona sopuun siitä, miten luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa voidaan maksaa Suomessa ensi vuoden alusta.
Korkeaoja totesi keskiviikkona, että saavutettu neuvotteluratkaisu on hyväksyttävissä.