Ehdokkaita yhdistyvien kuntien valtuustoihin on riittänyt. Vaalikamppailua on käyty maltillisesti eli pulinat on pulistu.
Kuntien liitokset eivät muutoin kuntarikasta Varsinais-Suomea sen paremmin kuin Satakuntaakaan suuremmin innosta. Varsinais-Suomessa on 56 kuntaa ja Satakunnassa 28, tosin yksi niistä, Punkalaidun livahtaa vuodenvaihteessa Pirkanmaan puolelle.
Kaiken kukkuraksi pienet näyttävät voivan kohtuullisen hyvin. Palvelutarjonnan ihmeeksi itseään kutsuva Velkua on esimerkki itsenäisyydestä ja itsepäisyydestä. Hieman yli 200 asukkaan kunta tarjoaa asukkailleen 14 kuntavaaliehdokasta, 13 sitoutumatonta ja yksi yrittää yhteislistalta. Ehdokkaista vain yksi jää rannalle, 13 pääsee matkailustaan tunnetun suomenkielisen saaristokunnan valtuustoon.
Itsenäisinä haluavat pysyä myös Turun saariston pienet, pääosin RKP:läiset kunnat. Houtskarissa, Korppoossa ja Iniössä ehdokkaita on vain RKP:stä. vaalikamppanjoita ei juuri käydä. Saaristossa sellainen tulkittaisiin leuhkaksi pullisteluksi. Äänestysprosentit noussevat perinteiseen tapaan korkeiksi; juuri kukaan ei kehtaa olla äänestämättä.
Useiden Satakunnan ja Varsinais-Suomen pikkukuntien murhe on äänestäjien ja veroeurojen kato kasvukeskuksiin. Taivassalolainen konkari, 53 vuotta valtuustossa ilman ainuttakaan poissaoloa istunut Toivo Mattila totesi tämän surkean kehityskulun napakasti. "En ole enää ehdolla. koska nyt tuli turhautuminen."
Pori ja Turku Satakunnan pääkaupungissa, karhukaupungissa, Porissa ääniä pitää kalastaa vähintään 130, jotta valtuustopaikka heltiää. Vasemmistolaisella politiikalla on Porissa pitkät perinteet. Demareilla ja vasemmistoliitolla 59 paikasta 32. Jännittävin kysymys lienee, säilyykö vasemmistoenemmistö. Haastajia riittää ja vaalikamppanjaa käydään vilkkaasti. Esille on nostettu terveys- ja sosiaalipalvelut. Oman lisänsä tuo mm. kiista vanhan puutalo-Porin säilyttämisestä. Vihreät ovat kasvattaneet ehdokasmääräänsä eniten, 10:stä 22:een. Turun paalupaikasta mittelevät kokoomus ja demarit. Viime kuntavaaleissa kokoomus voitti yhdellä ehdokkaalla, kokoomus 18 valtuutettua vastaan demareiden 17. Äänestäjät ovat melko laimeasti osallistuneet vaalitilaisuuksiin. Monia taitaa kismittää demareiden ja kokoomuslaisten kimppakauppa: kolmesta vapautuvasta kaupunginjohtajan virasta sovittiin puolueiden kesken hyvissä ajoin ennen vaaleja. Demareiden ehdokaslista Turussa on perinteinen, kokoomuksella on uusia voimanimiä mm. entinen ministeri, kansanedustaja Maija Perho. Vaaliteemoja riittää homekouluista vanhustenhoitoon. Turkulaisia kiinnostaa myös mahtavan Kakolanmäen tulevaisuus. Ja kaikille turkulaisille niin rakkaan kauppatorin DDR:mäinen ilmekin pitää uusia ensi valtuustokaudella. Turku vastaan Tampere Sananlaskujen tulkinta joutuu lujille näissä vaaleissa, sillä Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi kilpailevat äänestysaktiivisuudesta. Ennakkoäänestyksessä hitaat hämäläiset näyttivät pelottavan voimansa ja selättivät Turun. Mustanmakkaran kotikunnilla 21,4 % äänesti jo ennakkoon, turkulaisista vain 18,7%. Varsinais-Suomi ei pärjännyt pienemmissä kunnissakaan yhtään paremmin. Pirjo Peltoniemi Yle tv-uutiset, Turku