Räsänen seuraa tehtävässään puheenjohtajuudesta kesken kauden luopunutta Bjarne Kallista.

Päivi Räsänen sai 174 äänen enemmistön kannatuksen jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Räsäsen lisäksi kristillisten johtoon olivat ehdolla myös puolueen ruotsinkielisen erityisjärjestön puheenjohtaja Peter Östman ja tamperelainen kansanedustaja Leena Rauhala. Östman sai äänestyksessä 50 ääntä ja Rauhala 24 ääntä.

Räsänen on lääkäri ja kolmannen kauden kansanedustaja Riihimäeltä. Uudistushenkiseen Kallikseen nähden häntä on pidetty vanhoillisena muun muassa näkyvän abortin vastustuksen takia. Räsänen vakuutti valintansa jälkeen kuitenkin jatkavansa Kalliksen linjoilla.

Bjarne Kallis ei aio luopua politiikasta, vaikka jättikin puheenjohtajan paikan. Hänelle saattaa kelvata esimerkiksi nyt vapautuva eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikka.