Kokoomus haluaa, että uusi toimitusjohtaja voisi aloittaa vuodenvaihteessa.

Keskusta ja SDP toivoivat torstaina aamulla Ylen toimitusjohtajavalinnan lykkäämistä. Puolueet haluaisivat Wessbergille vuoden jatkoajan.

- Ei ole mitään syytä lykätä prosessia esimerkiksi vuodella, vaan jatkaa pitkään vireillä ollutta hakuprosessia, jossa on paljon nimiä käyty läpi, kertoo kokoomuksen ryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz.

Zyskowiczin mukaan kokoomuksen edustajat Ylen hallintoneuvostossa äänestävät vastaan, jos perjantain kokouksessa tehdään ehdotus jatkoajasta Wessbergille.

Kokoomus ei ryhmäkokouksessaan liputtanut kenenkään toimitusjohtajaehdokkaan puolesta. Kokoomuksen tukema TV2:n ohjelmajohtaja Päivi Kärkkäinen ilmoitti aikaisemmin päivällä, ettei ole enää käytettävissä.

Liisa Jaakonsaari (sd.) ilmoitti, että Wessberg olisi valmis jatkamaan, jos hän saa riittävän laajaa tukea hallintoneuvostolta. Tämä tarkoittaisi sitä, että myös kokoomus asettuu Wessbergin taakse.

Backman vetäytyi johtajavalinnasta SDP:n kansanedustaja, Ylen hallintoneuvoston jäsen Jouni Backman kertoi aiemmin vetäytyvänsä kisasta. Backman aikoo erota myös Ylen hallintoneuvoston jäsenyydestä, eikä halua olla enää millään tavalla esillä toimitusjohtajan etsinnässä. Hän sanoo syyksi sen, ettei hän saanut suurten puolueiden aukotonta tukea. Backman sanoo vetäytymisensä syyksi sen, ettei hän saanut suurten puolueiden yksimielistä tukea. Backmanin mukaan hänelle oli kerrottu selvästi, kun hänen nimensä käyttöä pyydettiin, että asiassa olisi ainakin suurten hallintoneuvostoryhmien tuki takana. - Kun ei ainakaan aukottomasti näytä näin olevan, on aivan turha jatkaa tällaista prosessia, Backman sanoo. Backman ihmetteli Ylen Aamu-TV:n haastattelussa myös joidenkin hallintoneuvoston jäsenten käyttäytymistä. Backman totesi Ylen Radiouutisille, että koko julkisuudessa käyty toimitusjohtajakeskustelu on saanut Yleisradion kannalta vahingollisen leiman. Hallintoneuvostosta eroamisensa syyksi hän sanoi myös, ettei voi työskennellä sellaisella hallintoneuvostossa, joka ei ole valmis toimimaan Ylen edun mukaisesti. Laukkanen pahoillaan Backmanin puolesta Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Laukkanen pahoitteli kovin Backmanin päätöstä vetäytyä toimitusjohtajaehdokkuudesta. Laukkasen mielestä eräät Yleisradion hallintoneuvoston jäsenet olivat kohdelleet Backmania julkisuudessa kohtuuttomalla tavalla. - Tapa, jolla Jouni Backman raadeltiin, oli arvoton, Laukkanen sanoi. Laukkanen selvitti torstaina keskustan eduskuntaryhmälle omaa toimintaansa. Ryhmäkokouksessa ei kuitenkaan pohdittu Laukkasen jatkamista hallintoneuvoston johdossa, vaikka hakuprosessin piirteitä arvosteltiin joissakin puheenvuoroissa. STT, YLE24, Radiouutiset