Rovaniemen järjestelytoimikunta sai päätettyä maanantai-iltana lähes neljän tunnin kokouksessaan johtajiston nimet.
Vaikka kokoomus pyrki äänestyttämällä muuttamaan keskeisimpien johtajien nimiä, ei lista lopulta poikennut kaupunginjohtaja Mauri Gardinin esityksestä.
Maalaiskunnan väkeä johtoon
Jo etukäteen oli selvää, että kaikki eivät olleet tyytyväisiä kaupunginjohtajan esityksiin.
Erityisesti kaupunkilaisia tuntui harmittavan se, että maalaiskunta sai tässäkin väännössä ehkä enemmän kuin mitä sille olisi oltu halukkaita antamaan.
Yhdistyvää kaupunkia kun johtaa maalaiskunnan ex-kunnanjohtaja Mauri Gardin ja hänen hallinnossa työskentelemään tulevista alaisista neljä viidestä on maalaiskunnan vahvoja vaikuttajia.
Kuoksa vetää palvelutuotantoa
Tulevaisuudessa kaupungin organisaatio jakautuu hallintoon ja palveluun. Palvelutuotanto-osaston tärkeimmät viran saa kaupungin nykyinen koulutustoimenjohtaja Risto Kuoksa.
Sama mies, jonka Gardin halusi aikanaan palkata maalaiskunnan kouluvirastoon, mutta päättäjät eivät siihen suostuneet.
Nyt Kuoksasta tulee palvelujohtokunnan esittelijä. Hänen näpeissään on, mitä palveluja Suur-Rovaniemi tilaa eri palvelukeskuksilta. Eli esimerkiksi kuinka monta päivähoitopaikkaa, kouluryhmää, teatteriesitystä, liikuntatilaa tai seniorineuvolaa Rovaniemen kaupungissa tarvitaan.
Kokoomuslaiset olisivat halunneet vaihtaa Kuoksan Auvo Kilpeläiseen. He äänestyttivät myös hallinto-osaston osastonjohtajapaikasta. Gardinin esitykset pitivät. Sekä Kuoksa että Kaisa Laitinen ovat merkittäviä johtajia uudessa kaupungissa.
Johtoon omat luottohenkilöt
Gardinin tapa valita päällikkövirkoihin maalaiskunnan ajoilta omia luottohenkilöitään on herättänyt keskustelua.
Toisaalta on muistettava, että Gardin kokoaa Euroopan unionin suurimman kaupungin iskukykyistä tiimiä. Siihen mahtuu vain kapteenin valitsemia pelinrakentajia.