Metsänparannusvarojen lisäys jää syksyn toisessa lisäbudjetissa kahteen miljoonaan euroon.

Kokoomuksen esitys summan kaksinkertaistamisesta kaatui eduskunnassa äänin 93-74.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja toivoi metsänparannusvaroihin runsaan viiden miljoonan euron korotusta.

Viime vuodelta siirtyneiden töiden maksatukset veivät jo alkuvuodesta valtaosan kuluvan vuoden rahoista.

MTK vaati kuutta miljoonaa euroa, jotta metsänparannustyöt voisivat jatkua häiriöttä.