Keskusta on edelleen niukasti SDP:n edellä kunnallisvaalikannatuksessa, kertoo Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämä mielipidetiedustelu.

Tutkimuksen mukaan keskustan kunnallisvaalikannatus on nyt 24,8 prosenttia ja SDP:n 24,3 prosenttia. Erot edellisiin tutkimuksiin ovat pieniä ja mahtuvat virhemarginaalin sisään, mutta pieni noususuunta näkyy molempien kannatuksessa.

Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa keskusta sai äänistä 23,8 ja SDP 23,0 prosenttia.

Suurimman oppositiopuolueen kokoomuksen kannatus pysyttelee 20 prosentissa. Edellisten kunnallisvaalien äänisaalis oli 20,8 prosenttia.

Vasemmistoliitto sai kyselyssä kannatuksekseen 9,5 prosenttia (edellisissä vaaleissa 9,9 %) , vihreät 8,8 prosenttia (7,7 %) ja RKP 4,8 prosenttia (5,1 %).

Kristillisten kannatus jää 3,8:aan prosenttiin (4,3 %). Perussuomalaiset ovat kyselyssä hiukan lisänneet kannatustaan viime vaaleista. Kun tuolloin ääniosuus oli 0,7 prosenttia, kysely antaisi nyt 1,0 prosenttia äänistä.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, kuinka varmoja vastaajat olivat omasta puoluekannastaan. Vasemmistoliiton kannattajat olivat varmimpia äänestyskäyttäytymisestään; 56 prosenttia sanoi olevansa varma kannastaan.

Muiden valtakunnallisesti suurten puolueiden, keskustan, SDP:n ja kokoomuksen äänestäjävarmuus oli 50 prosentin tuntumassa. Vihreiden äänestäjillä varmuus oli pudonnut 24:ään prosenttiin.

Huomattavaa oli, että varsinkin nuoret äänestäjät tuntuivat olevan hyvin varmoja kannastaan.

Tutkimus tehtiin syyskuun kolmen ensimmäisen viikon aikana.

YLE24