Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen saa kansalta toiminnastaan parhaan kouluarvosanan. Sen sijaan SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen jää jaetulle sijalle kuusi ja kerää puoluejohtajista eniten nelosia. Lipposen ohi kiilaa jopa SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma.
SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen sai kansalta eniten nelosia.
Keskusten puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen saa kansalta parhaan arvosanan puoluejohtajana.
Sanomalehti Kalevan Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan Vanhanen saa kouluarvosanoissa keskiarvokseen 7,9.
Toiseksi kyselyssä sijoittuneen vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimeksen keskiarvo on 7,3. Neljännen sijan jakavat kokoomuksen Jyrki Katainen ja vihreiden Osmo Soininvaara.
SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma ohittaa jopa oman puheenjohtajansa Paavo Lipposen. Myös keskusten puoluesihteeri Eero Lankia yltää parempiin lukuihin kuin Lipponen, mutta jää pari sijaa Heinäluomasta.
SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen on vasta jaetulla kuudennella sijalla keskiarvolla 6,9. Hän myös saa toiminnastaan enemmän nelosia kuin kukaan muu puoluejohtaja.
Tutkimukseen haastateltiin yli 1 200 15-70-vuotiasta suomalaista elo-syyskuun vaihteessa.
YLE24