Pääministeri Matti Vanhanen on valmis harkitsemaan alkoholiverotuksen kiristämistä. Vanhasen arvion mukaan alkoholiveron alentamisella onnistuttiin kaiketi ehkäisemään matkustajatuonnin raju kasvu.

Vanhanen sanoi STT:lle pohjoismaisen pääministerikokouksen yhteydessä Islannissa, että korotukseen voisi olla mahdollisuuksia ilman, että turistituomiset kasvaisivat.

Pääministerin mukaan hallitus on valmis tekemään korjauksia verotukseen, mikäli tilanne sitä vaatii. Vanhanen arvioi, että budjettiriihen tasolla alkoholiverotukseen ei puututa, vaan asiaan paneudutaan tarkemmin syksyn mittaan.

Myös marraskuinen Pohjoismaiden pääministerien kokous voisi Vanhasen mielestä olla hyvä vaihe tilanteen analysoimiseksi.

Uusien laskelmien mukaan veroalennuksen arvioidaan nostaneen alkoholin kulutusta 10 - 15 prosenttia, joskaan täsmällistä kuvaa kokonaiskulutuksesta ei ole. Kulutuksen kasvu on kuitenkin on tapahtunut pääosin Alkojen kautta, mikä tehostaa valvontaa. Myöskään harmaa talous ei ole päässyt leviämään.

Vanhanen toteaa, että olutta vahvempia juomia on turha odotella lähiaikoina ruokakauppoihin. Hänen mukaansa keväisen veronkevennyksen lisäksi ei samaan aikaan vapauteta tarjontaa.

Räsänen korottaisi verotusta jo syksyllä

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen korottaisi väkevien alkoholijuomien verotusta jo valmisteilla olevassa budjetissa. Räsäsen mukaan Pohjoismaiden pääministerien neuvottelut mahdollisesta yhteisestä verolinjasta ansaitsevat täyden tuen, mutta neuvottelupöytään pitäisi kutsua myös Baltian maat.

- Viron alkoholiverotuksen tiukentaminen olisi Suomen etu ja samalla sillä tuettaisiin kansanterveydellisiä tavoitteita Virossa. Humalahakuinen juomakulttuuri ja alkoholiongelmat rasittavat myös Viroa, Räsänen huomauttaa.

Ministeriöissä korotukseen suhtaudutaan varovasti

Sekä valtiovarainministeriön että sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet toppuuttelevat alkoholiveron äkillistä korotustarvetta, kertoo Ylen Radiouutiset.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan, että veronkevennyksen haitoista ei ole olemassa luotettavia tilastoja.

Myös valtiovarainministeriössä suhtaudutaan varautuneesti pääministerin lausuntoon verotuksen mahdollisesta kiristämisestä jo syksyllä.

STT, Ylen Radiouutiset