Kansainvälisen valuuttarahaston entinen pääjohtaja Horst Köhler, 61, on valittu Saksan liittopresidentiksi, kuten ennakoitiinkin. Johannes Rau, hänen edeltäjänsä tässä ennen muuta seremoniallisessa virassa, jää piakkoin eläkkeelle.

Köhlerin valitsi viisivuotiseen virkaansa kansanedustajista ja osavaltioiden valitsijamiehistä koostuva liittokokous äänin 604 - 589.

Hän oli opposition, kristillisdemokraattien ja heitä tukevien vapaiden demokraattien, ehdokas. Sosiaalidemokraattinen hallitus esitti virkaan professori Gesine Schwania.

Köhler sanoi äänestyksen jälkeen pyrkivänsä antamaan osaltaan maalleen päättäväisyyttä, voimaa ja vakautta taloudellisten ja sosiaalisten uudistusten ajamiseen. Hänen mukaansa Saksa on liittynyt liian hitaasti tietoyhteiskuntaan.

Rau, joka on sosiaalidemokraatti, puolestaan kehotti erojaispuheessaan kansaa lopettamaan valittamisen. Hänen mukaansa pessimismi vahingoittaa taloutta ja uhkaa poliittista vakautta.

Köhlerin valinnan näyttäessä varsin varmalta suurin kohu vaalin alla syntyi kristillisdemokraattien päätöksestä nimittää presidentin valitsijamieheksi Hans Filbinger, joka toimi natsi-Saksassa sotaoikeuden tuomarina.

90-vuotiaan Filbingerin valinta herätti närää niin sosiaalidemokraattien riveissä kuin juutalaisjärjestöissäkin.

Esille on myös nostettu Filbingerin Hitlerin diktatuuriaikaa koskevat lausunnot 1970-luvun lopulta. Tuolloin hän totesi: "Mikä oli oikein tuohon aikaan, ei voi olla väärin nytkään." Myöhemmin hän väitti, että kommentti oli irrotettu asiayhteydestään.

DPA, Reuters, AP, AFP, BBC