Eduskunta on hyväksymässä hallituksen esityksen ensi vuoden budjetiksi vain vähäisin muutoksin. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sai budjettimietintönsä valmiiksi tiistaina. Runsaan 37 miljardin euron loppusummaan esitetään noin 40 miljoonan lisäyksiä.
Valiokunta lisäsi hieman rahaa muun muassa perustienpitoon, lasten ja nuorten psykiatriaan sekä rajavartioston menoihin.
Budjettikannanotossa puolletaan myös kuntien yhteisöverotusoikeuden säilyttämistä. Sisäministeriössä laaditussa mallissa yhteisöveron tuotto menisi valtiolle, joka korvaisi sen suuremmin valtionosuuksin.
Valtiovarainvaliokunnan mielestä yhteisöverotus on osa kuntien veropohjaa, jota ei pidä kaventaa tulevissa rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmissä. Samoilla linjoilla on ollut Kuntaliitto.
Oppositioryhmistä kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit jättivät tiistaina valmistuneeseen budjettimietintöön kukin oman vastalauseensa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän kannanotossa vaaditaan erityisten toimenpiteiden aloittamista työllisyyden tukemiseksi. Lisäksi ansiotulojen veronkevennyksiä pitää jatkaa ja perusopetukseen sekä poliisille osoittaa lisää rahaa.
YLE24, STT