RKP:n puheenjohtaja, ympäristöministeri Jan-Erik Enestam arvioi, että Suomen pitää osallistua rohkeasti EU:n puolustusytimen tiivistämiseen. Enestamin mukaan Natoon kuulumattoman Suomen ei kannata jäädä EU-yhteistyön ulkopuolelle.

Suomi toimii Naton ja sitä kautta eurooppalaisen puolustusyhteistyön painopisteen ulkopuolella, ja siksi Suomen tulisi olla aktiivinen asiassa, Enestam painottaa Turun Sanomien kolumnissaan.

Enestam arvioi, että vaikkei konventin esitys kaikilta osin miellyttäisikään, on viisainta olla prosessissa mukana.

EU:n ja Naton välille tulee Enestamin mukaan löytää yhteistyön tasapaino, jossa molempien tahojen omaleimaisuutta kunnioitetaan. Samalla tulisi Enestamin mukaan myös karsia EU:n ja Naton päällekkäistä byrokratiaa ja resurssien käyttöä.

YLE24