Orion-konserni myy lähivuosina muut liiketoimintansa ja keskittyy lääkkeisiin, sanoo pääjohtaja Jukka Viinanen uusimmassa Kemia-lehdessä. Taustalla ovat epäonnistumiset uuden ahdistuslääkkeen kehittämisessä ja halpojen rinnakkaislääkkeiden saapuminen markkinoille.
Uusia omistajia haetaan tukkukauppa-, diagnostiikka- ja kosmetiikkatoiminnoille eli Kronans Droghandelille, Orion Diagnosticalle ja Noirolle. Orion ei kuitenkaan ole aktiivisesti myymässä toimintojaan, vaan kyse on pitkän aikavälin tavoitteesta.
Yhtiö aikoo myös supistaa tutkimustaan ja tuotekehitystään, johon kuuluu nykyisin viidennes liikevaihdosta. Tutkimustoimintoja aiotaan supistaa 15 - 17 prosentin tasolle liikevaihdosta.
Viinanen kertoo, että jatkossa säästöjä pyritään löytämään konsernin ulkopuolisesta lääketieteellisestä työstä. Hän moittii samalla, että valtio ohjaa tukirahoja nykyisin vain aloitteleville pikkuyrityksille.
Orion ei ole saanut tukirahoitusta juuri ollenkaan, vaikka se on kyennyt viemään lukuisia alkuperäislääkkeitä kansainvälisille markkinoille.
Orion käy parhaillaan yt-neuvotteluita noin 300 työntekijän irtisanomiseksi. Aiemmin keväällä irtisanottiin jo myyntihenkilöstöä.
KD Tukku Oriolan omistukseen
Orion-yhtymän lääketukkuri Oriola ostaa KD Tukun koko osakekannan. Jo tähän asti Oriola on omistanut KD Tukun ruotsalaisesta emoyhtiöstä Kronans Droghandelista noin 70 prosenttia.
Lääkeiden jakeluyhtiö KD Tukku on toiminut Suomen markkinoilla nelisen vuotta ja kerännyt sinä aikana noin viidenneksen Suomen lääkejakelusta.
Oriola on Suomen toiseksi suurin lääkejakelija Tamron jälkeen. Tammi-maaliskuussa Tamron markkinaosuus yhtiön oman ilmoituksen mukaan oli noin 47 prosenttia.
Oriola ilmoittaa omaksi lääkejakeluosuudekseen 37 prosenttia. KD Tukun emoyhtiö Kronans Droghandel on Ruotsin toiseksi suurin lääketukkuri.
STT