Eduskunta päätti tiistaina lainsäädäntötyönsä. Keväällä 1999 valittu eduskunta äänesti vaalikauden viimeisessä istunnossa enää vain muutamista lakien saatteeksi ehdotetuista lausumista.
Kansanedustajat hyväksyivät äänin 103 - 83 autoverolain kylkeen lausuman, missä hallitusta patistetaan selvittämään veron poistamista museoautoilta.
Museoautoja verotetaan uudessakin laissa samaan tapaan kuin muitakin ajoneuvoja. Asia oli herättänyt arvostelua koko lakiesityksen käsittelyn ajan.
Kansanedustajan työnsä yhden kauden jälkeen päättävä Erkki Kanerva (sd.) sai siten läksiäisiksi nähdä, miten hänen ehdotuksensa veron poistamisesta meni läpi.
Viimeisenä asiana äänestettiin eläkelakimuutoksesta eli siitä, että avioliiton purkautuessa muista syistä kuin kuoleman vuoksi puolisoille liiton aikana kertyneet eläke-edut tasattaisiin.
Kristillisen liiton puheenjohtaja Bjarne Kalliksen tekemä ehdotus kaatui luvuin 126 - 64.
Vain muutamia äänestyksiä sisältänyt eduskunnan istunto kesti viitisentoista minuuttia. Puhetta johti Kanervan tapaan eduskunnan nyt jättävä puhemies Riitta Uosukainen (kok.).
STT