Peruspalveluministri Osmo Soininvaara (vihr.) ei tue vaatimuksia yritysveron alentamisesta. Hänestä nykyinen verotus turvaa maan hyvinvointipalvelut.

Soininvaara otti asiaan kantaa kolumnissaan Etelä-Suomen Sanomissa.

Verotuksen kovuutta Suomessa ovat viime aikoina arvostelleet muun muassa Nokian pääjohtaja Jorma Ollila ja Nordean hallituksen puheenjohtaja Vesa Vainio.

Yhteisöverojen alentamisen sijaan Soininvaara harmonisoisi yritysverotuksen koko EU:ssa. Muuten verokilpailu alkaa painaa kaikkien maiden yritysveroja alas, mikä taas pakottaisi kiristämään työn verotusta, hän arvioi.

Ministeri korosti kolumnissaan nykyisen verotuksen takaavan maan koulutuksen ja laajan sosiaaliturvan.

Hän kuitenkin ennusti, että kymmenen vuoden kuluttua veronmaksaja saa veromarkoilleen vähemmän vastinetta, koska suurten ikäluokkien eläkkeiden maksaminen ja muut vanhusten palvelut tulevat viemään yhä enemmän varoja.

STT