Tähän mennessä valtion keskushallinnon työtehtäviä on siirretty maakuntiin runsaat 4 200. Määrä ylittää juuri ja juuri aiempien Matti Vanhasen (kesk.) ja Mari Kiviniemen (kesk.) hallitusten vähimmäistavoitteen.

Alueellistamisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen ei halua ennakoida sitä, minkälaisia tavoitteita Kataisen hallitus alueellistamiselle asettaa. Maakunnista on kuitenkin tullut painetta muun muassa varuskuntalakkautusten korvaamiseksi työpaikkasiirroilla.

Ikosen mukaan alueellistamista on pohdittava myös palveluverkon kehittämisen yhteydessä. Valtion palveluita tiivistetään maakunnissa vauhdilla ja yhä enemmän palveluita kootaan yhteispalvelupisteisiin.

Alueellistamista on nykyisen lainsäädännön mukaan harkittava silloin kun valtion toimintoja organisoidaan uudelleen. Linjaus voi jähmettää virastot toimimaan entisellä tapaa. Jatkossa joudutaan harkitsemaan pitäisikö työpaikkasiirtoja harkita myös muulloinkin.

Vertailuja parissakymmenessä virastossa

Kataisen hallituksen linjausten pohjaksi on valtiovarainministeriössä laadittu kooste alueellistamisen tuloksista 22 virastossa.

Selvityksen mukaan alueellistamistoimilla on edistetty maan tasapainoista alueellista kehitystä, vaikka työpaikkasiirtojen arvioidaankin suosineen Etelä- ja Länsi-Suomea. Yksittäisten siirtojen aluetaloudelliset vaikutukset ovat pieniä sillä keskushallinnossa työskentelee alle prosentti Suomen työllisistä, ja siirrot ovat koskettaneet vain osaa heistäkin.

Tuottavuus siirretyissä virastoissa on valtaosin säilynyt ennallaan ja tehokkuus on kohtuullisella tasolla. Palvelujen taso ei ole heikentynyt ja osaaminen on onnistuttu säilyttämään vaikka työpaikkojensa perässä on muuttanut vain 10 - 20 prosenttia siirrettyjen virastojen väestä. Viraston muutto maakuntaan on monessa tapauksessa nostanut kustannuksia siirtymävaiheessa.

Valtiovarainministeriön selvityksessä arvostellaan eniten sitä, että alueellistamisen vaikutuksia ja kustannustehokkuutta on arvioitu ja seurattu puutteellisesti.

Lisätietoa alueellistamisen hyödyistä ja kustannuksista on luvassa loppuvuodesta kun Valtion taloudellisen tutkimuskeskukselta valmistuu perusteellisempi tutkimus asiasta.