- Esitys vaikuttaa aika erikoiselta. Tietysti kunnanjohtajalla on oikeus esittää oman näkemyksensä mukaan, mutta varmasti joudumme asiasta sitten äänestämään. En usko, että esitys menee läpi, Suoniemi toteaa.

Kunnanjohtaja Tapio Rautava perustelee kuntaliitoksesta vetäytymistä kuntalaisten vastustuksella. Kuntalaisille tehdyssä mielipidekyselyssä valtaosa kiikoislaisista vastusti hänen mukaansa liitosta. Suoniemen mukaan vain alle puolet kuntalaisista olisi liitosta vastaan, kun vastaukset suhteutetaan kaikkiin äänioikeutettuihin.

- Aika kovaa vääntöä tämä viimeinen vuosi on ollut ja varmaan aikalailla samanlaisena jatkuu, Suoniemi toteaa.

Vetoa molempiin suuntiin

Myös kunnanhallituksen keskustalainen varapuheenjohtaja Antti-Matti Mattila uskoo tilanteen aiheuttavan poliittista vääntöä.

- Osalle valtuutetuista on vaikea myöntää, että olosuhteet heikkenevät jos Sastamalaan liitytään. Kun vielä otetaan huomioon, että kunnallisvaalit ovat tulossa ja suurin osa kuntalaisista vastustaa liitosta. Toivon, että kokoomuslaiset valtuutetut ymmärtäisivät, että kuntalaisten mielipiteitä pitäisi kunnioittaa, kuntaliitosta vastustava Mattila toteaa.

Kuntaliitoksesta Sastamalan kanssa päättää Kiikoisten valtuusto, jonka 17:stä jäsenestä kymmenen on kokoomuslaista ja seitsemän keskustalaista.