Helsingin Sanomatiloitsee Kataisen ja Urpilaisen yhteistyöstä ja toteaa, että työmarkkinajärjestöt saivat - tavoilleen uskollisina - neuvoteltua työurasopimuksen valmiiksi vasta, kun aivan ehdottomasti viimeinen aikaraja alkoi tulla vastaan. Ja kaikki aika kannattikin käyttää. Sopimus pidentää työuria uskottavasti, neuvottelijoiden mukaan runsaalla vuodella.
Valtiovarainministeriön karkean arvion mukaan vuoden pidennys työuriin paikkaa julkisen talouden pitkäaikaista kestävyysvajetta runsaalla kahdella miljardilla eurolla. Kestävyysvajeen suuruudeksi on arvioitu kymmenisen miljardia euroa.
Järjestöjen sopimuksesta ylivoimaisesti suurimman tilan vievät niin sanotut pehmeät keinot, joissa panostetaan työterveyshuoltoon, kuntoutukseen ja työssä viihtymisen parantamiseen. Mutta sopimuksessa on riittävästi myös niin sanottuja kovia keinoja.
Helsingin Sanomat tiivistää vielä, että kaikkia terveiden työntekijöiden varhaiseläkeväyliä tiukennetaan. Ansiosidonnaista työttömyyskorvausta muutetaan työnhakuun kannustavaan suuntaan. Näiden toimien pitäisi lisätä työvoiman tarjontaa.
Ei tarvetta paniikkinappulalle
Sdp:n pää-äänenkannattaja
Demokraattikuvailee työuraratkaisua kompromissiksi, joka tarjoaa palkansaajille tukea ja turvaa, mutta myös kiristyksiä. Selvää plussaa Demokraatin mielestä on työeläkemaksujen nostaminen. Vahvimmin työntekijäpuolen kädenjälki näkyy siinä, että työstä pois potkitut ikääntyneet saavat edelleen säällisen turvan. Ansiopäivärahan kesto tosin sidotaan osallistumiseen työllistämistoimiin tai koulutukseen, mutta niitä vastaan ei ole nokan koputtamista kunhan tarjolla on riittävästi järkeviä toimia.
Hallituksen ei tarvinnut painaa massiivisten leikkausten paniikkinappulaa - kuvailee vielä Demokraatti. Vanhuseläkkeen alaikäraja otetaan pöydälle vasta viiden vuoden päästä, osana tulevaa isoa eläkeremonttia. Eläkeiän noston kirjaaminen tulevaisuuden toimeksi on paikallaan ja antaa tilaa keskittyä toistaiseksi työuria tehokkaimmin pidentäviin toimiin.
Kasvot säilyttävä kompromissi
Kalevakuvailee, että hallituksen maaliskuun kehysriihestä ennustettiin hikistä savottaa, koska päähallituspuolueet kokoomus ja sosiaalidemokraatit olivat ennakkoarvioissaan kaukana toisistaan talouden tilasta ja sen vaatimista toimista. Hallitus pui kuitenkin ripeästi tulevien vuosien tulojen ja menojen epäsuhdat sekä löysi yhteisen näkemyksen keinoista tilanteen parantamiseksi. Tästä kiitos lankeaa pitkälti työmarkkinajärjestöille, jotka onnistuivat lopulta pikkupakolla sopimaan toimista työurien pidentämiseksi.
Sekä hallituspuolueet että työmarkkinajärjestöt osoittivat kompromissihalullaan, että yhteisiä ratkaisuja löytyy, jos vain tahtoa riittää. Sekä kehysriihessä että työmarkkinajärjestöjen kesken tehdyt päätökset ovat puhtaita kompromisseja, joissa jokainen on joutunut antamaan periksi jossain saadakseen jotain. Kukaan ei kuitenkaan ole menettänyt kasvojaan. Kaleva korostaa vielä, että sovun löytyminen hallituksessa näin suurissa asioissa, joissa alkuasetelmat eivät luvanneet hyvää, on hatunnoston arvoinen saavutus.