Minna Remes-Sievänen on nähnyt työssään, että peruspalvelut on päijäthämäläiskunnissa järjestetty eritasoisesti.
- Jotta isoista kustannuksista päästäisiin eroon, pitäisi päästä tukemaan peruspalveluita. Kunnat rohkeasti lähtisivät satsaamaan siihen, että koulut, päivähoito ja neuvolatoiminta tulisivat turvattua. Kuntayhteistyö on siinä tärkeä malli.
Juha Karin vaalikärki on, että koko Hämeen hyvinvointia parannetaan lisäämällä työllisyyttä ja parantamalla liikenneyhteyksiä. Hän on sitä mieltä, että kansanedustaja valitaan alueellisesti.
- Varsinkin Heinolassa keskustellaan paljon siitä, minkä vuoksi Itä-Hämeen äänet vuotavat Kanta-Hämeeseen. Teen töitä sen eteen, että tänne saadaan oma kansanedustaja.
Jos Heikki Mäkilä tulisi valituksi, hän haluaisi vaikuttaa erityisesti siihen, että yritystoiminta on tervettä.
- Kaikki julkiset palvelut rahoitetaan käytännössä yritysten tuotoilla. Yritystoiminnan edellytyksiä täytyy parantaa, ja yritysten mahdollistamaa hyvinvointia eli julkista palvelua, lähinnä hallintoa tehostaa.
Ennaltaehkäisyä nuorten syrjäytymisvaaroihin
Sekä Heinolaa että koko maata koskettaa "pahan kierre", jossa kieppuvat työttömyys, syrjäytyminen ja nuoret.
- Peruskoulun jälkeen kaikilla nuorilla täytyy olla opiskelu- tai työpaikka jollakin tavalla järjestetty. Esimerkiksi niin, että yrityksille luodaan mahdollisuudet ottaa pienillä riskeillä palvelukseensa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, lääkitsee kierrettä Heikki Mäkilä.
Yrittäjyys ja työpaikat ovat ykkösasia myös Juha Karille.
- Nuorten asiassa nostaisin esille oppisopimuskoulutuksen, joka on meillä unohdettu. Voisimme torjua harmaata taloutta, jos suomalainen työvoima olisi tuettua niin edullista, että se pystyisi kilpailemaan verohuijareiden kanssa.
Minna Remes-Sievänen kaipaa yritysten tiiviimpiä yhteyksiä kouluihin ja oppilaitoksiin.
- Yrityksillä on aivan liian vähän tuettuja mahdollisuuksia hyödyntää nuorten osaamista ja tutustuttaa heitä työelämän arkeen. Tämän pitäisi alkaa jo peruskoulussa, sillä osa nuorista syrjäytyy jo silloin.