Eduskunnan talouskeskustelun avanneessa puheenvuorossaan Kiviniemi sanoi, että on ensiarvoisen tärkeää välttää vuoden 2008 lopun tapaisen rahoitusmarkkinoiden häiriön toistuminen.

Euroopan talouden epävarmuus ei ole poistunut, mutta sitä vähentää se, että haavoittuvat maat ovat jo päättääneet merkittävistä talouspoliittisista toimista ja euroalueelle ollaan rakentamassa pysyvää kriisinhallitnajärjestelyä, sanoo Kiviniemi.

Kiviniemen mukaan Suomelle on olennaista, että tämän kuun aikana sovittavaan Euroopan talouden vakauspakettiin sisältyy lainanantajien vastuu velkajärjestelyissä ja että järjestelmän tukena ovat uskottavat sanktiot niille maille, jotka eivät pysy asetetuissa tavoitteissa.

Kiviniemi puolusti kilpailukykysopimusta

Kiviniemi puolusti puheenvuorossaan Saksan ja Ranskan esittämää euromaiden kilpailukykysopimusta, jossa peräänkuulutetaan mm. työn kannattavuutta, palkkamalttia ja eläkejärjestelmien kestävyyden parantamista.

Sopimus ei Kiviniemen mukaan merkitsisi sitä, että päätökset näistä asioista siirtyisivät Brysseliin. Kiviniemen mukaan kyseessä olisi poliittinen sitoumus, joka antaisi suunnan euromaiden politiikalle.

Kilpailukykysopimus pitäisi sisällään muun muassa Suomen tärkeänä pitämän verokoordinaation, muistuttaa Kiviniemi.

Urpilainen: Tuen ehdoksi saatava vakuudet

Pääministerin ilmoitusta seuranneessa keskustelussa sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi pitävänsä vaarana sitä, että Kreikan ja Irlannin ongelmien varjolla ollaan kilpailukykysopimuksen mukana syöttämässä kaikille euromaille oikeistolaista talous- ja sosiaalipolitiikkaa, joka sisältää mm. tavoitteita paikallisen sopimisen lisäämiseksi, julkisen sektorin palkkakehityksen rajoittamiseksi ja tasaveroon siirtymiseksi.

Urpilainen peräsi myös vaikeuksiin joutuneiden maiden tukemisen vastineeksi Irlannin yritysverokannan nostamista ja vakuuksia suomalaisten maksamien tukien takaisinsaamisen varmistamiseksi.

Uuspaavalniemi: Tilanne muistuttaa 30-luvun lamaa

Perussuomalaisten Markku Uuspaavalniemi oli Euroopan taloustilanteen suhteen pessimistinen ja sanoi sen muistuttavan 1930-luvun lamaa.

- Lähin historiassa mieleen tuleva tämän suuruusluokan tapahtuma on suuri lama 1930-luvulla. Ensin tuotiin ylilikviditeettiä merkittävästi markkinoille, sen jälkeen aloitetaan kiristystoimenpiteet, jotka aikaansaavat likviditettipulan. Juuri sitä ollaan nyt euroalueella ja EU:ssa tekemässä, sanoo Uuspaavalniemi.

Mari Kiviniemi matkustaa perjantaina Brysseliin euromaiden yhteiseen huippukokoukseen. Talouden elvytyspaketti on tarkoitus lyödä lukkoon koko EU:n huippukokouksessa kaksi viikkoa myöhemmin.