Mistä on kyse?

Eduskuntatalon edustalla vaadittiin torstaina puolustusministeri Stefan Wallinin eroa ja Kauhavan lentosotakoulun sekä Kontiolahden varuskuntien lakkautusten perumista. Mieltä oli saapunut osoittamaan joukko kauhavalaisia ja pohjoiskarjalalaisia.

- Tavoitteena on, että saadaan yhdistettyä voimia näiltä muilta varuskuntapaikkakunnilta, mitä ollaan lakkauttamassa. Tarkotus on saada tämä puolustuvoimauudistus keskeytettyä ja tuotua se parlamentaarisen selonteon alle: koko paketti auki ja käydään varuskunta varuskunnalta läpi, mitkä varuskunnat lakkautetaan ja mitkä jää. Tavoitteenahan meillä ei ole, että laukkautetaan ensimmäistäkään varuskuntaa, kertoo Teppo Kuusisto, yksi mielensoittajista.

Mielenosoitus kutsuttiin koolle, kun selvisi, että puolustusministeri Stefan Wallin oli antanut puolustuvoimille poliittista ohjausta ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisen puolesta. Eduskunnan edustalle kokoontui torstaina satakunta ihmistä osoittamaan mieltä varuskuntien lakkauttamista vastaan. Kauhavalta lähti aamulla matkaan kolmisenkymmentä mielenosoittajaa.

Mutta riittääkö mielenosoittajille Wallinin ero?

- Ensivaiheessa kyllä, jos sen perusteella laitetaan koko paketti uusiksi. Jos ei, niin sitten saa lähteä koko hallitus, Teppo Kuusisto lataa