Suomen keskustan hämäläisillä politiikan vaikuttajilla on riita Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kuntaliitoksesta. Pitkän linjan keskustavaikuttaja, janakkalalainen Tapio Eerola soimii julkisuudessa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen keskustajäseniä siitä, että nämä olivat hyväksymässä Hämeenlinnan kaupunginhallituksen myönteistä kuntaliitoskantaa.
Hämeen Sanomien yleisönosastoon kirjoittanut Eerola moittii erityisesti keskustan Etelä-Hämeen piirin hallituksen jäsentä Päivi Veikkolaa siitä, että tämä toimii vastoin puolueen linjaa.
Päivi Veikkola puolestaan katsoo, että keskustassakin on tilaa useille mielipiteille. Veikkola sanoo Yle Hämeelle, että ei lähtisi vetämään puolueelle sellaista sabluunaa, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä.
Yle Hämeen kysymykseen, voiko Veikkolan kannan tulkita siten, että Veikkolan mielestä Janakkalan ja Hattulan tulisi ainakin harkita liitosta Hämeenlinnan kanssa, Veikkola vastaa sanatarkasti, että ”ainakin sitä harkita voi. en sano, että pitää liittyä, mutta ainakin pitäisi katsoa liitosta toisilla lukulaseilla”.