Suurten kaupunkien hyvin toimeentulevat perheet tapaavat ottaa lapsilleen yksityisen sairaskuluvakuutuksen, koska pelkäävät että terveyskeskuksen päivystyksessä pitää jonottaa sairaan lapsen kanssa aamuyöhön saakka.

Helsingin Sanomienmielestä päättäjien pitää ottaa vakuutusten yleistyminen vakavasti, sillä yksityisen hoidon suosio uhkaa rapauttaa julkista terveydenhuoltoa.

Helsingin Sanomien mielestä terveydenhuollossa on nyt ongelmana se, että kukaan ei päätä suurista linjoista, mutta pienillä ratkaisuilla kansalaisia ohjataan vähitellen yksityisten palveluiden käyttäjiksi.

Tällä hallituskaudella eduskunta hyväksyi palveluseteleiden jakamisen myös terveyspalveluiden ostoon, mikä tarkoittaa suoraa tukea kunnilta yksityisille yrityksille.

Toinen päätös koski julkisten sairaaloiden tilojen avaamista yksityisvastaanotoiksi, joiden hoidoista maksetaan myös Kela-korvaus.

Samaan aikaan kun yksityistä sairaanhoitoa näin tuetaan, julkisen puolen maksuja on korotettu. Omavastuu on julkisella puolella tällä hetkellä 600 euroa, kun se esimerkiksi Ruotsissa on sata euroa.

”Nykyisen kaltainen eteneminen, jossa tehdään pieniä osaratkaisua irrallaan kokonaisuudesta, voi pahimmillaan johtaa hallitsemattomaan palveluiden yksityistämiseen.”

Keskusta kampanjoi Kiviniemellä

Ilta-Sanomat ja

Iltalehtiovat molemmat omistaneet pääkirjoituksensa keskustan vaalikampanja-avaukselle. Puolue näyttää Ilta-Sanomien mukaan ankkuroineen vaalitaistelunsa pääministeri Mari Kiviniemen persoonaan.

Yksisanainen vaalilause ”Asiaa” yhdistettynä asiallisen Kiviniemen rooliin Suomen tämänhetkisenä toimitusjohtajana tarkoittaa lehden mukaan sitä, että keskusta uskoo voivansa jättää kiristyvän valtiontalouden tuomat ikävyydet vaalipuheissa vähemmälle.

”Keskusta on lanseerannut vaaliaseeksi sellaisen jalustalle nostetun Kiviniemen, joka ei alennu riitelyyn hallituskumppanien kanssa. Se on pienempien viskaalien työtä.”

Ilta-Sanomat huomioi senkin, että Kiviniemi on edeltäjänsä tapaan alkanut puhua itsestään kolmannessa persoonassa, siis Kiviniemen hallituksesta, ei minun hallituksestani.

Mitä tavoitteisiin tulee, puolueen ydintehtävä näyttää Iltalehden silmissä olevan elinkeino- ja kuntatukien säilyttäminen.

Kiviniemi torjui kampanja-avauksessa leikkauslistat ja käytti Iltalehden mukaan vanhaa temppua keksimällä mörköjä, koska kukaan muukaan ei ole vaatinut perusturvan tai lapsiperheiden etuuksien leikkaamista.

Iltalehti arvelee, että jos kenttäväki palasi kampanja-avauksesta Katajanokalta maakuntiin itseluottamus kohonneena, voi puolue vielä yllättää. Jalkatyötä se paljon vaatii, mutta puoleen koneiston ydin on yhä olemassa.

Kielletty lihaluujauho korvaamaan tuontisoijaa

EU kielsi kymmenen vuotta sitten lihaluujauhon käytön lehmien, sikojen ja siipikarjan rehussa hullun lehmän tautia torjuakseen. Nyt eurooppalaisen lihantuotannon kilpailukyvystä huolestuneet haluavat lihaluujauhon takaisin.

EU-komission linja on, että sikojen ja siipikarjan osalta rehukielto voidaan poistaa, mikäli voidaan olla sataprosenttisen varmoja, että lajinsisäistä kierrätystä ei tapahdu.

Turun Sanomatymmärtää lihaluujauhon palautushankkeen, koska nyt sikojen ja siipikarjan rehussa käytetään Amerikoista laivattavaa soijaa. Lihaluujauholla pystyttäisiin korvaamaan kuitenkin vain osa tuontisoijasta.

Lehti kirjoittaa, että Suomessa viljelijöitä on kannustettu rypsin viljelyyn, mutta enemmistö on kokenut sen vaikeasti viljeltäväksi.

”Tätä menoa on pakko alkaa tuoda geenimuunneltua soijaa, sillä enää viidesosa maailman soijasta on perinteisesti jalostettua”, varoittaa Turun Sanomat.