Anttila kertoi kannastaan Puumalan norppakeskusteluun puhelimitse. Hän muistutti, että aloite vapaaehtoisesta sopimisesta tuli Saimaan alueen ihmisiltä elokuussa 2007.
- Kun alueen väestö tekee ehdotuksen, tottakai siihen tartutaan. Siksi vetoan edelleen osakaskuntiin, että näitä sopimuksia tehdään edelleen.
Hän kertoi suhtautuvansa sopimustilanteeseen varsin optimistisesti. Etelä-Savon ELY -keskuksessa odottaa allekirjoitusta 300 neliökilometrin edestä vapaaehtoisia sopimuksia.
- Jos olemme rehellisiä, kaikki tiedämme sen, että ihminen suojelee norpan jättämällä verkot naulaan ja pitämällä verkot naulassa silloin, kun norppa ja kuutit ovat herkimmillään. Jos ihmiset siihen sitoutuvat, norpat tulevat suojeltua ja sopimus on se, joka sitouttaa.
Jotkut osakaskunnat ovat halunneet jättää ulkopuolelle alueita, joilla kalastus olisi sallittua. Ne tullaan Anttilan mukaan rauhoittamaan asetuksella, joka on parhaillaan lausuntokierroksella.
Keskeiset norppa-alueet on tarkoitus rauhoittaa verkkokalastukselta 15.4. - 30.6.
Lankavahvuusrajoitus tuli virkamiehiltä
Samaan aikaan pyydetään lausuntoja toiseen asetusluonnokseen, jolla kalaverkkojen lankavahvuus rajoitettaisiin ympärivuotisesti 0,15 millimetriin. Nykyinen, vuonna 2009 voimaan tullut asetus sallii 0,17 mm vahvuisen langas ja harvoissa, yli 60 mm harvuisissa verkoissa 0,20-millisen langan.
Lankavahvuutta koskeva asetusluonnos tuli monelle yllätykselle. Kumpikaan saimaannorpan suojelua pohtineista työryhmistä ei ole ehdottanut lankavahvuuden kiristämistä.
- Tämä on virkamiesten tekemä ehdotus, johon en ole ministerinä ottanut kantaa. Otan kantaa vasta sitten kun näen lausunnot, puolustautui Sirkka-Liisa Anttila.
- Sen ainakin lupaan, että kunnon siirtymäaika tulee, jos tämän tultaisiin päätymään.
Asetusluonnoksessa esitetään, että asetus tulisi ammattikalastajia lukuunottamatta voimaan 1.5.2011 ilman siirtymäaikoja.
Petokalojen pyynti vähenisi
Lankavahvuusasetus sai norppakeskustelussa lähes täydellisen tyrmäyksen.
- Tuolla asetuksella ei ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Se on juuri Helsingissä kirjoituspöydän ääressä kirjoitetun näköinen, Suomen Kalamiesten Keskusliiton kalatalousneuvoja Risto Tarikka sanoi.
Tarikka muistuttaa, että uhanalaisen järvilohen, nieriän ja kuhan takia silmäkokoa on rajoitettu vapaaehtoisesti monissa paikoissa 55 milliin.
- Jos tuo asetus tulee voimaan, meille jää ainoastaan muikun ja siian kalastus.
Ammattikalastaja Markku Törrösen mukaan nykyisen asetuksen mukaiset 0,17 -milliset verkot on vasta hankittu. Nyt ne pitäisi uusia kertarysäyksellä.
Myös suojelubiologi Tero Sipilä ymmärsi hyvin kalastajien tyrmistyksen.
- 0,17 millin verkkoihin on hukkunut norppia, mutta se ei kerro verkkojen vaarallisuudesta vaan siitä, että juuri näitä verkkoja käytetään Saimaalla.