Kokoomuksen kansanedustaja ja Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Sirpa Asko-Seljavaara kertoi Helsingin Sanomissa haluavansa erillisen leirin romanikerjäläisille.

Kokoomuksen valtuustoryhmä kiirehti kuitenkin kertomaan, että se vastustaa erillistä leiriä romaneille.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Laura Räty painottaa, että kokoomuksen rivit ovat yksimielisiä siitä, ettei erillistä leiriä pitäisi perustaa.

- Me olemme tätä asiaa viimeksi maanantaina kaupunginhallitusryhmässä käsitelty ja käsittääkseni olimme yksimielisiä asiassa, että minkään maan kansalaisille ei perusteta tänne mitään omia leirejä. Me emme kannata tällaista ghettoutumiskehitystä, jota kaupunki olisi tukemassa. Meillä on täällä olemassa leirintäalueita, hostelleja ja hotelleja, joissa ihmiset voivat majoittua. Ei Helsinkiin pidä kaupungin rahoilla eikä kenenkään muunkaan rahoilla rakentaa eri etnisille ryhmille leirejä.

Räty osoittaisi hätämajoituksen asunnottomien yömajoista.

- Helsingissä on aika hyvät ja toimivat palvelut asunnottomille ja niitä voivat käyttää muutkin EU-kansalaiset ja hätään joutuneet kansalaiset.