"Hiki lentää, matka ei taitu" otsikoi

Aamulehtieläkeiän nostoa käsittelevän pääkirjoituksensa. Lehden mukaan valtaeliitin puuhastelua eläkekysymyksen kimpussa "voisi verrata kuntopyörällä ajamiseen: poljetaan, poljetaan ja hiki lentää, mutta matka ei taitu". Uusi takaraja asialle on jälleen asetettu: "hallitusneuvotteluihin mennessä työmarkkinajärjestöjen pitäisi laatia työurien pidentämiseksi toimenpidepaketti, jonka toteuttaminen jää uuden hallituksen kontolle." Aamulehti huomauttaa, että tärkeintä olisi nyt pohtia "miten on ihmisten jaksamisen laita? Ei kai kukaan huvikseen uuvu työnsä ääreen tai jää työttömäksi."

Lihaluujauhon paluu?

Turun Sanomat uutisoi, että lihaluujauho on tekemässä paluuta suomalaisten tuotantoeläinten ruokakaukaloihin. Lehden mukaan "EU:ssa suunnitellaan lihaluujauhon palauttamista sikojen ja siipikarjan rehuksi." Lihaluujauhon käyttö kiellettiin Suomessa hullunlehmäntautikohun jälkeen. Turun Sanomien mukaan jauheen palauttamiselle on paineita muun muassa sen vuoksi, että sillä voitaisiin korvata tuontisoijan käyttöä. Vaatimus jauheen sallimiselle kuitenkin on, että esimerkiksi jauhon alkuperälaji voidaan määrittää ja että rehussa ei ole märehtijöistä peräisin olevia aineksia.

Alkoholimainnonnan rajoittaminen nysähti kiistoihin

Pääkirjoitukset pohtivat alkoholimainontaa rajoittavan lakihankkeen kaatumista keskustan ja kokoomuksen erimielisyyksiin.

Etelä-Suomen Sanomienmukaan kokoomus ja keskusta olivat yksimielisiä tavoitteista mutta näkemyserot keinoista muodostuivat kompastuskiveksi. "Tavoitteena oli rajoittaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa alkoholin mielikuvamainontaa." "Normaalioloissa keskusta ja kokoomus olisivat pystyneet hieromaan kompromissin", "sillä hallituskumppanit eivät olleet kovin kaukana toisistaan." "Nyt vaalikuume vei neuvotteluhalut ja tämäkin asia siirtyy seuraavalle hallitukselle."

Perusturvan taso

Perusturvan heikkous puhuttaa useita aamun lehtiä.

Keskisuomalainenvaatii pääkirjoituksessaan perusturvan tasokorotusta seuraavaan hallitusohjelmaan. Lehti muistuttaa, että pelkän perusturvan varassa eläville jää niukimmilaan vain 419 euroa käteen asumismenojen jälkeen. Pahimmillaan rahat riittävät vain ruokaan.

Myös

Kalevaperää pääkirjoituksessaan perusturvassa olevien aukkojen täyttämistä. Lehden mukaan perusturvan tasoa leikattiin 1990-luvun laman aikana. 2000-luvulla turvaan ei ole kajottu, mutta "inflaatio on nakertanut sen ostovoimaa." "Kun otetaan huomioon, että perusturvaa saavilta menee huomattava osa tulosta aivan välttämättömään kulutukseen, juuri he joutuvat kärsimään asumisen kallistumisesta ja ruuan hinnan noususta."