Työurien pidentämisestä ja työeläke-etuuksien tasosta saatiin eilen aineistoa, kun Jukka Rantalan ja Jukka Ahtelan työryhmien kolmikantaisesti tehdyt jatkoselvitykset julkistettiin.

Uutispäivä Demarin mukaan kuumin peruna on eläkeiän nosto. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja sen kyljessä pesäänsä pitävä kokoomus ajavat mekaanista eläkeiän nostamista. EK:n johtaja Lasse Laatunen on kiristysluontoisesti väläyttänyt, että jos läkisääteisen eläkeiän nosto jo ensi syksynä 65 vuoteen ei kelpaa, on seuraava tarjous 67 vuotta.

"On käsittämätöntä, että EK tyrkyttää edelleen kertaalleen tyrmättyä eläkeiän nostoa, vaikka sille ei ole perusteita. Työssäolovuosia voidaan paremmin ja inhimillisemmin lisätä muin toimin, joita eilen työnsä päättäneet työryhmät kiitettävästi kartoittivat.

Ensisijaista on huolehtia aktiivisen työvoimapolitiikan avulla, että työtä on kaiken aikaa tarjolla mahdollisimman monille. On myös välttämätöntä remontoida työelämän laatua, tukea työkykyä ja vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle päätymistä.

Avainasemassa on työterveyshuolto."

Työurien pidentäjien on itse näytettävä esimerkkiä

Varsinkin työnantajapuolella ollaan sitä mieltä, että vain pehmeillä konsteilla tavoite ei täyty, kommentoi Turun Sanomat keskustelua työurien pidentämisestä.

"Talouskriisi tulehdutti myös päätöksentekoilmapiiriä. Elinkeinoelämän keskusliiton lausunnot eläkeiän nostamisen välttämättömyydestä eivät olleet uskottavia tilanteessa, jossa sen jäsenyritykset irtisanoivat työntekijöitään vanhemmasta päästä – ja eläkeputkeen, jonka poistamista EK nyt kuuluvasti vaatii.

Muutamien huippujohtajien esimerkki, kun eläkkeelle on lähdetty varhain ja vankoin eduin, ei sekään ole ilmapiiriä olennaisesti parantanut."

Toivottavasti kolmikanta pystyy tuottamaan hallitusneuvottelijoille uusia ratkaisumalleja, toivoo Turun Sanomat.

Suurissa puolueissa puhutaan yhä innovaatiostrategioista ja kilpailukyvystä

Poliittisen historian tutkija Markku Jokisipilä arvioi Turun Sanomien kolumnissaan perussuomalaisten viime perjantaina julkistettua vaaliohjelmaa.

Jokisipilän mukaan aiemmissa vaaleissa persut ovat saaneet kampanjoida rauhassa, mutta nyt muut puolueet marssittivat kiireesti puheenjohtajansa ja puoluesihteerinä julkisuuteen haukkumaan ohjelman maan rakoon.

"Ohjelma syyttää valtapuolueita talouden priorisoinnista ihmisten ja hyvinvoinnin kustannuksella, vaihtoehdottomuuden politiikasta, veronmaksajille kalliista mallioppilaana esiintymisestä maailman turuilla, kiilusilmäisestä uudistusvimmasta ja vieraantumisesta tavallisen kansan elämästä.

Mitä vastasivat kolme suurta? Korostamalla, että politiikan on sopeuduttava talouden lainalaisuuksiin, alleviivaamalla kansainvälisen kilpailukyvyn ensisijaisuutta, leimaamalla EU-kriittisyyden umpimieliseksi haihatteluksi ja pilkkaamalla persuja poliittisten kotiläksyjen tekemättä jättämisestä.

Vallantäyteisyydessään hallitusvastuun vuosikymmeniä marinoimat vanhat puolueet kieltäytyvät näkemästä, että heidän piirinsä ulkopuolelta voisi tulla uskottava ja elinkelpoinen poliittinen vaihtoehto."

"Juuri tähän rakoon perussuomalaiset ovat nyt työntyneet, puhumalla kansan kieltä ja keskittymällä innovaatiostrategioiden sijaan tavallisten ihmisten arkielämän kysymyksiin. He kysyvät oikeutetusti, miksi meillä ei enää ole varaa hyvinvointivaltioon, vaikka bruttokansantuotteemme on moninkertainen sen rakentamisen vuosikymmeniin verrattuna.

Yhä useammat suomalaiset ovat väsyneet hektiseen kilpailukyky-, innovaatio- ja tuottavuusvyörytykseen."