Irlannin EU-lainan korko on tällä hetkellä 5,8 prosenttia seitsemäksi vuodeksi, kun se Kreikan kolmivuotiselle lainalle oli 5,3 prosenttia. Kreikan laina-aikaa ollaan pidentämässä vähintään seitsemään vuoteen, koska maa on luvannut yksityistää valtion omaisuutta 50 miljardin edestä.

Rehn ei lähde arvioimaan, mille tasolle Irlannin korkoa alennettaisiin. Hänen mukaansa asiasta neuvotellaan parhaillaan, eikä hän halua vaikeuttaa neuvotteluja esittämällä kantansa julkisesti.

EU-komissio ennustaa tälle vuodelle unionin alueelle 1,6 prosentin kasvua. Uusi kriisi tai Kreikan tai Irlannin kriisin syveneminen kuitenkin nollaisi kasvun.

Neuvottelut Irlannin korosta aloitetaan perjantaina Helsingissä. Tämän kuun loppuun mennessä EU:n tulisi päättää koko unionin kattavasta talousjärjestelmän kokonaisuudistuksesta.