Oikeistolaisen hengen on vakuutettu taakse poistuneen puolustusvoimista. Se hönki vahvana itsenäisyytemme koitettua. Vielä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina kantaupseereiden ja -aliupseereiden katsanto oli yksipuolinen. Ihmiset kummastelivat 1960-luvulla, kuinka syrjäisen kylän poika kantakersantiksi ylennyttyään hurahti huruoikeistolaiseksi. Asialle tuskin löytyi muuta selitystä kuin ”seura tekee kaltaisekseen” ja ”historian painolasti on raskas”.
Tasavallan presidentti Urho Kekkosen sitkeä varauksellisuus armeijaan saattoi selittyä juuri tällä. Hän sisäisti armeijan arvon itsenäisyytemme takaamisessa, mutta hän halusi puolustusvoimien toimivan valtiojohdolle uskollisena sanoissa, teoissa ja asenteissa. Vasta kenraali Lauri Sutelan työ puolustusvoimain komentajana normalisoi laajalti Kekkosen ja johtavien upseerien suhteet.
Jonkin aikaa on uskoteltu poliittisuuden haihtuneen puolustusvoimista. Ehkä näin paljolti on, mutta perusteet on edelleen uskoa kantahenkilöstön näkemysten poikkeavan kansalaisvirrasta, nimenomaan menneisyyden suuntaan.
Asia sai tahattoman vahvistuksen, kun Vekaranjärven varuskunnan yliluutnantin kerrotaan varusmiesvelvollisille ärjyillessään tuominneen Tarja Halosen kommunistinaiseksi, muistuttaneen hänen sukupuolisen tasa-arvon hyväksi työskentelystään ja naisena olevan sopimaton puolustusvoimain komentajaksi. Armottomana raikaa yliluutnantin kieli ylipäälliköstään.
Puolustusvoimat perkaa tapahtuman. Yliluutnanttia kohdellaan säädösten mukaisesti. Tuskin hänelle aukeaa kovin hohdokas sotilasura, mikäli selvitykset osoittavat Demarin uutisoinnin perustuneen totuuteen niin kuin on perusteet olettaa.
Kyseessä lie jäävuoren huippu. Ilmeisesti yksi tunari tuli paljastaneeksi armeijan henkilöstön mielialoista kiusallisen paljon.
Kun kenraali Ari Puheloinen nimitettiin puolustusvoimain komentajaksi, pihahteli ääniä, joissa ihmeteltiin, kuinka työläiskodin kasvatti kelpuutettiin armeijamme vastuullisimpaan virkaan. Lausumia ei näkynyt julkisuudessa, mutta näin kokevia hurmasieluisuuksia Suomessamme on runsaammin kuin myönnetään. Vastuuministerivalinnoilla on signaalinsa. Kypäräpäisyys astuu muotiin. ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -hokemat kuvantavat ilmapiiriä.
Maanpuolustuksemme vahvuus on yleinen asevelvollisuus. Varusmiespalvelus on yhdistänyt väestöä. Se on muokannut jokaiseen ikäpolveen keskinäistä ymmärtämystä ja korostanut maanpuolustuksen kohoavan yhteiseksi arvoksi. Perimä velvoittaa ammattisotilaita. Heiltä vaaditaan ehdotonta lojaliteettia kansan valitsemille tasavallan presidentille ja muille päättäjille. Tämä on demokratian lähtökohta.
Perussuomalaiset, kansalliskonservatiivinen puolue
Perussuomalaiset pysyvät hämmennyksen aiheena ainakin vaaleihin saakka. Kannatuksen kohoaminen mielipidemittauksissa 17 prosentin pintaan takaa tämän.
Nyt perussuomalaisia puhutellaan kansalliskonservatiiveiksi. Nimitys on myönteinen, puoluetta markkinoinnillisesti edistävä.
Miksi kukaan ei ole tajunnut antaa keskustalle kansalliskonservatiivista leimaa, sillä juuri keskusta maakunnista voimansa ammentavana liikkeenä aidoimmin tämän ansaitsisi?
Hyvin muistetaan vuosikymmenet, jolloin kokoomus arvosti konservatiivisuutta. Se luopui siitä, kun koki konservatiivisuuden rasitteeksi. Kokoomus on halunnut leimaantua, niin kuin keskustan helsinkiläissiipi, liberaaliksi.
Nämä kaksi keskustaoikeistolaista voimaa ovat kilvoitelleet sallivuudessa, olipa esillä maahanmuuttopolitiikka, miehen ja naisen avioliittokäsitteen värkkääminen sukupuolineutraaliksi, maakuntapolitiikan ohentaminen, köyhimysten unohtelu tai melkein mikä tahansa vahvuutta julistava 2000-luvun muoti-ilmiö.
Harmi, kun suuri jos ei suurin osa kansaa kokee tällaisen politiikan etääntymiseksi arjesta. Ääniä ropisee kansalliskonservatiivisten perussuomalaisten laariin.
Alueellisilla mielipidemittauksilla plussansa ja miinuksensa
Sanomalehdet teettävät vaalipiirittäisiä kannatusarvioita. Ne ilmentävät tutkimushetken tunnelmia. Sanoma on yhdensuuntainen. Kokoomus, keskusta ja SDP miinustavat, perussuomalaiset lihovat.
Puolueiden suosion tieteellinen tutkaaminen on hyvää journalismia.
Empivyyden väreet jumputtavat sen sijaan sielussa, kun tiedustetaan tuhannelta ihmiseltä, ketä he voisivat ajatella äänestävänsä ja tällä perusteella läiskäistään kymmenen eniten mainintoja saaneiden ehdokkaiden kuvat isoina sivulle. Syntyy vaikutelma, että juuri tässä ovat Keski-Suomen huomisen parlamentaarikot. Menettely lähentelee manipulatiivisuutta. Se tarjoaa ilmaisen mainostilan eräille tarjokkaille ja syrjii kilpailijoiden enemmistöä.
Todellisuudessa tuhannesta vastaajasta 772 ei nimennyt suosikkiaan. Vain runsaat 200 kansalaista mainitsi jonkun nimen. Ehdokastulokselta romahtaa pohja. Muutaman maininnan kandidaatin nostaminen ikään kuin kansanedustajaksi on huojuvaa etiikkaa. Sitä paitsi nämäkään vastaajat eivät ilmaisseet, ketä he todella äänestävät, vaan sanoivat, ketä he voivat harkita äänestävänsä.
Vaalilaukkoja kannattaa välttää niin paljon kuin suinkin, median uskottavuudenkin takia.