Ensimmäisen puheenvuoron käytti perussuomalaisten Pentti Oinonen. Hän totesi pitkällisten perusteluiden jälkeen, ettei aio ehdottaa lisäselvityksen pyytämistä Vanhaselta.
Oinonen totesi Raamatun termein, ettei halua olla ensimmäisen kiven heittäjä eikä ristiinnaulitsija.
Kun kukaan muukaan ei esittänyt syytteen nostamista, asia on loppuun käsitelty.
Perussuomalaisten puheenvuoroissa pidettiin kuitenkin valtakunnanoikeuden syytekynnystä liian korkeana ja vaadittiin erillisen perustuslakituomioistuimen perustamista.
Kalli toivoo kohun laantuvan
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli oli helpottunut ja toivoi koko Vanhas-kohulle pikaista loppua.
- Toivon, että myös julkinen paine nyt purkautuu. On aika laittaa kirjan kannet kiinni Matti Vanhasen osalta tässä asiassa, hän sanoi.
Perustuslakivaliokunta esitti viime viikolla yksimielisesti, että Vanhasta vastaan ei nosteta syytettä valtakunnanoikeudessa. Valiokunta katsoi, että Vanhanen oli rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta menettely ei ole ollut törkeän huolimatonta, eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus sen vuoksi täyty.
Vanhanen oli pääministerinä mukana päättämässä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksesta Nuorisosäätiölle, jolta oli itse saanut tukea presidentinvaalikampanjaansa.