SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen lupasi tänään lauantaina, että hallitusvastuussa puolue lopettaisi valtion velkaantumisen vuoteen 2015 mennessä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Petteri Orpo katsoo, että SDP:n vaalilupaus tarkoittaisi miljardien eurojen leikkauksia valtion budjettiin. Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Lintilä puolestaan sanoi SDP:n linjauksen tarkoittavan sitä, että puolue myöntää lähtevänsä leikkauslistojen tielle.

Orvon mukaan demarien lupauksia ei voi toteuttaa samanaikaisesti puolueen linjaamien perusturvan korotusten kanssa.

- Kun tällaista menee lupaamaan, olisi myös hyvä rehellisesti kertoa, mistä ja keneltä leikkaukset oikein tehdään, Orpo sanoo.

Lintilän mielestä SDP:n tarjoama yhtälö johtaa valtiovarainministeriön kamreerimaisia leikkauksia paljon nopeampaan leikkaustahtiin.

- Nämä leikkaukset ulottuvat vääjäämättä jo hyvinvointiyhteiskunnan ytimeen, päiväkoteihin, kouluihin ja terveydenhuoltoon, Lintilä huomautti.

Sinnemäki: Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

Vihreiden puheenjohtaja Anne Sinnemäki sanoo SDP:n linjauksen herättävän enemmän kysymyksiä kuin antavan vastauksia.

Sinnemäki toivoo blogikirjoituksessaan SDP:ltä tarkennuksia mm. siihen, hakeeko puolue pääomatulojen ja varallisuuden verotuksen lisäämisellä kiinteistöveron korotuksia.

Sinnemäki suomii myös demareiden energiaverolinjauksia kysymällä, katsooko SDP energian käyttömme olevan kestävällä tasolla? SDP:n mielestä energiaveroja ei ole syytä kiristää.