Hausjärvellä asuvan keskustan kansanedustaja Risto Aution jalka on leikattu.

Suomenmaan Verkkoapila-lehden mukaan jalka leikattiin torstaina Turussa. Risto Autio on jo päässyt kotiin

Hän sai kainalokepit joiden kanssa vierähtää seuraavat neljä viikkoa. Sairasloma on merkitty päättyväksi maaliskuun lopussa.

Risto Autio kaatui edellisviikolla jäisellä jalkakäytävällä Pasilassa. Jalat levisivät spakaatiin, jonka jälkeen toisessa reidessä kuului kova nasahdus. Autio itse epäili, että iso reisilihas olisi revähtänyt.

Käytännössä Autio on poissa eduskuntatyöstä istuntokauden loppuun asti.

Vaalikampanajakin kärsii, sillä Autio yrittää jatkokaudelle eduskuntaan Hämeen vaalipiiristä.