Jos Taru Tujusta (kok), Mikael Jungneria (sd), Timo Laanista (kesk) ja Ossi Sandvikia (perus), on uskominen, huhtikuun eduskuntavaaleissa rahoitussotkuja ei ole luvassa. Neljän suosituimman puolueen puoluesihteerit vakuuttavat, että tällä kertaa vaalirahoituksen virheiden välttämiseksi on nähty erityistä vaivaa.
- Kokoomus muun muassa hankki Lauri Tarastin kirjoittaman kirjan kaikille ehdokkailleen, ja on teroitettu sitä, että se tulee lukea kannesta kanteen, Tujunen sanoo.
Tarastin vaalirahaopas on yhtä lailla tuttu demarien ja keskustan kansanedustajiksi pyrkiville. Myös Ossi Sandvik kertoo suositelleensa ehdokkaille teoksen hankkimista. Hänen mukaansa perussuomalaisten ehdokkaat kantavat itse huolta siitä, että vaalirahan keruu on tehty oikein ja huolellisesti.
Timo Laaninen toivoo, että avoimuuden hengessä perussuomalaiset avaisivat lisää edellisvaalien rahoitusta.
- Tekisi mieli toivottaa perussuomalaiset sillä tavalla vanhojen puolueiden joukkoon, että en ole huomannut heidän julkistaneen aiempien vuosien puoluerahoitusta oikeastaan millään tavalla. Kaikki muut puolueet ovat sen tehneet, Laaninen haastaa.
Jungnerin mielestä puolueiden moraali on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Varsinkin edellisissä eduskuntavaaleissa meno oli hänen mukaansa törkeää.
- Jos katsoo neljän vuoden takaisia vaaleja, ne tulevat jäämään historiallisena häpeäpilkkuna suomalaisen demokratian tarinaan. Todella käsittämätön näytelmä, Jungner linjaa.
Rahan hankkimisessa vaikeuksia
Uusi vaalirahalaki ja edellisten vaalien rahoitussotkut ovat vähentäneet etenkin keskustan tukijoiden innokkuutta vaalirahan jakamiseen. Osaltaan syynä on lainsäädöntö, joka on rajannut pois ison joukon puolueen lahjoittajista.
- Näissä vaaleissa on selvästikin vaikeampi hankkia rahaa. Toisaalta myös kansalaiset ovat tulleet vähän kriittisemmiksi. Ei olisi tarkoituksenmukaistakaan käyttää niin suuria summia kuin aikaisemmissa vaaleissa, Laaninen sanoo.
Myös demareilla vyö on kireällä: vaalirahaa on käytössä 40 prosenttia edellisvaaleja vähemmän. Mikael Jungnerin mukaan hän pitää tiukkaa kuria puolueen budjetin suhteen. Lahjoitukset ovat vähentyneet, lisäksi ehdokkaiden määrä on pienentynyt.
- Demareita on tyypillisesti tuettu ay-liikkeen piiristä. Nyt uudessa lainsäädännössä on 30 000 euron katto, joka on leikannut tätä rahaa, Jungner kertoo.
Kokoomukselle lahjoittajia on edelleen riittänyt. Puolueen vaalibudjetti liikkuu noin miljoonassa eurossa.
Perussuomalaiset lähtevät vaaleihin 400 000 euron budjetilla. Puoluesihteeri Ossi Sandvik sanoo, että raha tulee pääasiassa puolue- ja viestintätuista sekä jäsenmaksuista.