Valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan valiokunnan kanta noudattaa melko tarkkaan sitä, mitä sen kuulemat asiantuntijat ovat lausuneet.
Valiokunnassa ovat edustettuina kaikki muut puolueet paitsi perussuomalaiset. Perussuomalaiset päättävät kantansa asiaan huomenna torstaina.
Lopullisen päätöksen syyteasiassa tekee eduskunnan täysistunto ensi viikolla.
Mikäli joku esittäisi eduskuntakäsittelyssä asian viemistä valtakunnanoikeuteen, pitäisi Vanhaselle antaa vielä mahdollisuus tulla eduskunnankin kuultavaksi.
Vanhanen sai viime presidentinvaaleihin tukea Nuorisosäätiöltä ja oli myöhemmin hallituksessa päättämässä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksesta Nuorisosäätiölle.
Valiokunta äänesti aineiston julkaisemisesta
Vaikka valiokunta oli yksimielinen itse asiasta, se äänesti tapausta koskevien asiakirjojen julkaisemisesta.
Ville Niinistö (vihr.) esitti, että tavanomaisesta käytännöstä poiketen kaikki tapauksen käsittelyä valiokunnassa koskeva aineisto julkaistaisiin. Tämän puolesta äänestivät myös Tuulikki Ukkola (kok.) ja Kari Kärkkäinen (kd.).
Niinistö perusteli esitystään sillä, että esimerkiksi monet asiantuntijat täsmensivät kirjallisia lausuntojaan valiokunnan kanssa käymänsä keskustelun aikana.
Valiokunnan enemmistö kuitenkin oli sen kannalla, että esimerkiksi osa keskustelupöytäkirjoista jätetään julkaisematta.
Vanhanen vetosi useisiin seikkoihin
Valiokunnan mietinnössä kerrotaan, että Vanhanen oli vedonnut käsittelyn yhteydessä useisiin eri seikkoihin.
Hän katsoi muun muassa, että presidentinvaalikampanja ei ole henkilökohtainen vaan puolueen kampanja. Lisäksi hän piti saatua tukisummaa oikeuskanslerin esittämää pienempänä ja kampanjan kokonaisuuden kannalta merkityksettömänä.
Vanhanen sanoi myös, että valtioneuvoston tukipäätös oli täysin rutiininomainen ja se olisi ollut täysin sama hänestä riippumatta. Hän ei ollut myöskään millään tavalla pyrkinyt vaikuttamaan päätöksen sisältöön.
Vanhanen vetosi myös aiempiin ohjeisiin ja käytäntöihin, lainkohdan tulkinnanvaraisuuteen sekä siihen, ettei tahallisesta tai törkeästä huolimattomuudesta ole esitetty mitään selvitystä.