- Jos kaupalliseen ratkaisuun ei päästä, kaupungin ja valtion on aloitettava neuvottelut kompensoidun lentoliikenteen saamiseksi Pori - Helsinki -välille. Olen jo informoinut liikenneministeri Merja Kyllöstä Flyben vetäytymisestä.
Kiurun mukaan Pori on automaattisesti mukana valtion tukitoimien piirissä, jos kaupallista ratkaisua ei onnistuta saamaan.
- Pori täyttää tuen kriteerin siinä, että pääkaupungista matka Poriin junalla kestää yhä yli kolme tuntia. Pidän kuitenkin tuettua ratkaisua vasta toissijaisena vaihtoehtona.
Kalli: Hallitukselta nopeita tukitoimia
Kansanedustaja Timo Kallin (kesk.) mukaan Suomen hallituksen on nopeasti löydettävä tukitoimia, joilla lennot Porin ja Helsingin välillä voidaan tulevaisuudessa turvata.
Kuten Kiurukin, hän muistuttaa, että alueiden välinen tasavertaisuus edellyttää lentojen järjestämistä, mikäli muulla tavoin matkustaminen kestää enemmän kuin kolme tuntia.
Kalli pitää myös Satakunnasta Eurooppaan matkustamista on alueen elinkeinoelämän kannalta välttämätöntä.
- Toivon, että ministeri Kyllönen ottaa tämän asian nopeasti hoitaakseen, sanoo Kalli.
Kataja: Osasimme jo varautua
Kansanedustaja Sampsa Katajan (kok.) mukaan tieto Pori-lentojen lopettamisesta ei yllättänyt, vaan siihen on osattu jo varautua.
- Tässä on käyty jo alustavia keskusteluja kaupungin edustajien, liikenneministerin ja muiden satakuntalaisten kansanedustajien kanssa.
Ahvenjärvi: Julkisen tuen varaan ei voida rakentaa
Kansanedustaja Sauli Ahvenjärven (kd.) mielestä Flybeen päätös kertoo siitä, että lentoyhteyden pyörittäminen ei ole liiketaloudellisesti ollut kannattavaa.
- Nyt pitää laajalla rintamalla kaivaa esille ratkaisu, jolla lentoyhteys saadaan uudestaan avatuksi. Tuoreita innovatiivisia lääkkeitä tarvitaan ennen kaikkea kysynnän lisäämiseksi, sillä kriittinen tekijä pitkällä tähtäimellä on matkustajamäärä. Realistisesti ajatellen julkisen tuen varaan toiminnan jatkumista ei kestävästi voida rakentaa.
Holmlund: Maakunnan oma sitoutuminen tärkeää
Kansanedustaja Anne Holmlundin (kok.) mukaan tavoitteena on, että lennot saadaan jatkumaan ja keskeytysaika on mahdollisimman lyhyt.
- Keinot ovat vielä auki, ensisijainen tavoite on lentojen jatkuminen markkinaehtoisesti. Kaikki mahdollisuudet on kuitenkin selvitettävä. Aikaisemmin on jo linjattu, että valtio turvaa lentoliikennettä yhteysväleillä, joilla joukkoliikenteen peruspalvelutaso ei muulla tavoin toteudu. Lentopalvelujen oston edellytys on, että matka-aika nopealla junayhteydellä on yli kolme tuntia.
Salonen: Vakava pohdinnan paikka
Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) sanoo, että valtion ostopalveluna hoidettu liikenne ei ole ratkaisuna terve eikä tavoitteellinen.
- Sitä tulee hakea, mikäli yritysvetoista lentoliikennettä ei Porista liikkeelle saada. Asia on kuitenkin vakavan pohdinnan paikka. Uskottavuus ja varmuus lentoliikenteeseen menetetään jokaisen lopetusilmoituksen myötä.