Rossin mukaan kyse ei ollut politiikan teosta vaan hänestä luottamushenkilöllä on velvollisuus puhua asioista näkemystensä mukaisesti. Rossi esitti tilaisuudessa maakunnan tervehdyksen; sen oli hänen mukaansa pyytänyt tilaisuuden järjestänyt valtiovarainministeriö.

Kritiikin allekirjoittajat sanoutuivat irti Rossin näkemyksistä ja sanoivat, että puheenjohtajan olisi pitänyt muistaa mandaattinsa.

Markku Rossi sanoo puhuneensa aluekierroksella kuntauudistuksesta kriittisesti etenkin siksi, että sitä ei ole hänestä valmisteltu parlamentaarisesti kuten aiempia isoja uudistuksia. Lisäksi hän arvostelee sitä, että kunnat joutuvat vastaamaan asiassa ministeriölle hyvin vähillä tiedoilla.