Kuopiossa vieraillut Katainen pitää uudistusta huolella, puolustusvoimien ohjauksessa tehtynä. Hänen mukaansa valinnat joukko-osastojen supistamisesta on tehty puolustuspoliittisin perustein.
Lisäksi Kataisen mukaan on itsestäänselvyys, että Suomessa on lain mukaan oltava ruotsinkielistä varusmieskoulutusta, jota annetaan nyt Dragsvikissa. SDP:n puoluesihteeri Mikael Jugner on vaatinut puolustusvoimauudistuksen uudelleenkäsittelyä.
Oppositio on epäillyt, että eduskunnalle on annettu asiassa vääriä tietoja. Katainen ei usko, että kenelläkään on ollut tarkoitus antaa väärää tietoa.
- Jos kaikki hyväksyisivät lähtökohdaksi itsestäänselvyydet eli sotilaallinen maanpuolustus ja sen että jossain joukko-osastossa on annettava lain mukaan ruotsinkielistä varusmieskoulutusta, niin ongelma näyttäytyy huomattavasti pienempänä, toteaa Katainen.
Katainen kehottaa nyt asiassa hillintään ja kuunteluun
- On ehkä käynyt niin, että ei kuunnella mitä ministeri Wallin sanoo. Jos on epäilyjä motiiveista tai valinnoista, kysymyksiin vastataan. Wallinin ja pääesikunnan pitää vain selventää asiaa kaikille jotka tietoa tarvitsevat, joka ikisen päätöksen perusteet, toteaa Katainen.