Lenita Toivakka pitää vaalipiiriyhteistyötä Kymen kanssa mahdollisuutena, joka ei sulje pois jo toimivaa itäsuomalaista yhteistyötä. Lopputuloksena saattaa olla uusi ja entistä laajempi yhteistyö.
Viikonloppuna uutissivustoja väritti Dragsvikin varuskunnan säilymiseen liittyvät asiat ja puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) lausunnot. Keskustelussa pohditaan, tehtiinkö Dragsvikille myönteinen päätös asiantuntijoiden vai politiikan sanelemin ehdoin.
Lenita Toivakka arvelee eduskunnan puhuvan asiasta rauhallisesti. Kovin suuresta kriisistä ei hänen mukaansa ole kyse. Hallituksen suurimmat haasteet ovat taloudessa.
Velkaantumisen kierre on katkaistava
Hallituksen kehysneuvottelut ovat torstaina. - Tehtävänä on ikäviä päätöksiä, joiden toteuttaminen vaatii yhteistä tahtoa, sanoo Lenita Toivakka.
- Suomi on rajulla velkaantumisen tiellä. Vienti on romahtanut, on otettava huomioon myös rakenteelliset vaikeudet: väki ikääntyy, veronmaksajien määrä vähenee, menot ja tulot eivät ole tasapainossa. Ongelmaan on tartuttava ja tehtävä uskottavia päätöksiä tasapainon löytämiseksi.
Lenita Toivakka vaatii velkaantumisen kierteen katkaisemista. Rakenteellisia uudistuksia on tehtävä nyt, jotta tasapaino löytyisi pitkällä tähtäimellä.
- Työurien pidentämiseen on todellinen tarve, siksi työhyvinvointia on parannettava. Opiskelijoita on saatava työelämään, mutta myös sinne työuran loppupäähän on saatava lisää aikaa.
Toivakan mukaan tällaisten ratkaisevien päätösten teko on välttämätöntä myös ulkopuolisten näkökulmien takia. - Meidän pitää antaa esimerkiksi Suomen kestävyyttä arvioiville luottoluokituslaitoksille vakuuttava viesti, että hoidamme velkaantumisen pitkällä tähtäimellä pois.
- Luodaan kasvua ja uusia työpaikkoja, meidän ei pidä säästää itseämme kuoliaaksi, sanoo Lenita Toivakka. Siksi paukkuja on pantava nuorten työllistymiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.