Miapetra Kumpula-Natri kertoi SDP:n kannan olevan, että veronkorotusten ja leikkausten tarve on katsottava vuosittain. Hänen mielestään säästöjä ei pidä tehdä varmuuden vuoksi, vaan hallituksen pitää seurata talouden kehitystä.
Kumpula-Natri arveli myös, ettei aiemmin puhuttu 3,5 - 5 miljardin euron sopeutustarve ole tarpeellinen. Hän muistutti hallitusohjelman kirjauksesta, jossa painotettiin valtion velkasuhdetta vuonna 2015.
Kimmo Sasi oli sitä mieltä, että jos joka vuosi tehdään säästöjä, syntyy negatiivinen kierre, joka estää kasvun. Hänen mielestään poliitikkojen on otettava vastuu ja tehtävä säästöt yhdellä kertaa.
Opposition edustajana keskustelussa ollut Mauri Pekkarinen (kesk) patisti hallitusta rohkeisiin tekoihin. Hänen mukaansa veronkorotukset tulisi suunnata mm. ulkomailta tuleviin hyödykkeisiin. Hän painotti myös työurien pidentämistä niin alku- kuin loppupäästäkin keinona talouskasvuun. Pekkarinen uskoi leikkaustarpeeksi korkeintaan 2,5 miljardia euroa.
Kimmo Sasi oli valmis rajoittamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta. Hän uskoi myös, että kuntauudistus tuo säästöjä.
Pekkarisen mukaan eduskunta ei tule "kuuna päivänä" rajoittamaan kotihoidontukea. Hän ei myöskään uskonut kuntauudistuksen tuovan säästöjä.
Kumpula-Natri esitti, että kotihoidontuella olevat voisivat tehdä osittaista työtä.